Django Unchained -elokuvalle innoituksen antanut alkuperäinen Django on ilmestynyt sopivasti dvd:nä samaan aikaan kuin Quentin Tarantinon ohjaustyö.. Lukuisia muitakin epävirallisia jatko-osia ja matkijoita saanut spagettiwestern kertoo ruumisarkkua perässään vetävästä mystisestä revolverisankarista, joka haluaa kostaa vaimonsa kuoleman.
Tarantinon elokuvassakin cameoroolissa nähtävä karismaattinen Franco Nero on loistava Django. Sergio Corbucci ei kuitenkaan ole ohjaajana yhtä lahjakas kuin maanmiehensä Sergio Leone, jonka spagettiwesternit ovat kestäneet huomattavasti paremmin aikaa. Djangossa on silti nostalginen tunnelma ja räjähtävän väkivaltaisia kohtauksia, jotka hätkähdyttävät edelleen.
Lisämateriaalina on trailereita ja kuvagallerioita. Django-trailerin lisäksi on tarjolla kaksi trailerikimaraa. Toisessa on mukana Django-elokuvien erilaisia perillisiä, toisessa muita lännenelokuvia. Elokuvan voi katsoa sekä alkuperäisellä italiankielisellä että englanninkielisellä ääniraidalla. Molemmat ovat aivan yhtä kamalasti dubattuja.
Jussi Huhtala
Elokuva ★★★
Ekstrat ★★
Django. Italia / Espanja 1966. Ohjaus Sergio Corbucci. Käsikirjoitus Sergio Corbucci, Bruno Corbucci. Pääosissa Franco Nero, Eduardo Fajardo, José Bódalo. Ikäraja 16. Dvd. Julkaisupäivä 22.5.2013.