Boy Wonder kertoo teini-ikäisestä pojasta, joka joutui lapsena todistamaan äitinsä murhaa. Oikeuslaitokselle ja oikeudenmukaisuudelle katkerasta pojasta kasvaa kiukkuinen teini-ikäinen, joka purkaa olotilaansa katujen saastoihin.
Boy Wonder on siis kaikille tuttu Batman-tarina ilman yliluonnollista vaurautta, neroutta tai mielenhallintaa. Supervoimaton pääosa on yhteenottojensa jälkeen aina mustelmilla, ja mielentilakin muistuttaa enemmän psykoosia kuin ritarillista sankaria. Alkoholisti-isän kanssa käytävä väkinäinen yhteiselo luo tarinalle lisää pohdiskelevaa sävyä.
Tuntemattomien tekijöiden elokuva ei kurota liian korkealle, mutta silti tuotantoarvojen niukkuus näkyy ja kuuluu. Dialogi on ääniraidalla jätetty jonnekin kaukaisuuteen ja mätkintäkohtaukset olisivat kaivanneet paitsi lisää maskeerausta myös uskottavampia osumia.
Boy Wonder sopii huumorintajuttomaksi kaveriksi muuten samanhenkiselle ja yhtä synkälle Defendorille (2009).
Lisukkeina trailereita ja kuvakimara.
Jani Svensk
Elokuva ★★★
Boy Wonder. Yhdysvallat 2010. Ohjaus ja käsikirjoitus Michael Morrissey. Pääosissa Caleb Steinmeyer, Zulay Henao, Bill Sage. Ikäraja 16. Dvd. Julkaisupäivä 16.1.2013.