Elokuvaohjaaja Arthur Hiller on kuollut

Elokuvaohjaaja Arthur Hiller on kuollut. Hän oli kuollessaan 92-vuotias.

18.8.2016 11:54

Hiller tunnetaan parhaiten traagisen romanttisesta draamasta Rakkaustarina (Love Story), josta hän sai Oscar-ehdokkuuden.

Vuonna 1970 ilmestynyt Rakkaustarina perustuu Erich Segalin samannimiseen kirjaan. Elokuvan pääosissa näyttelevät Ali McGraw ja Ryan O’Neal. Siitä tuli aikansa suosituimpia elokuvia.

Rakkaustarinan lisäksi Hiller tunnetaan muun muassa elokuvista Hopeanuoli (1976), Yön siivet (1979) ja The Hospital (1971), josta hänet palkittiin Hopeisella karhulla Berliinin elokuvajuhlilla.

Hillerin kuolemasta tiedotti Yhdysvaltain elokuva-akatemia, jonka johtajana Hiller toimi vuosina 1993–1997. Hiller kuoli keskiviikkona luonnollisista syistä.

Lähde: AP

Kuva: Jesse Grant / Wikimedia Commons

Lisää luettavaa