Elokuvasäätiö: YLE-laki vaatii lisäyksiä

Julkaistu:

Parhaillaan on käynnissä valmistelu uudeksi Yleisradiolaiksi, joka linkittyy keskeisesti suomalaisen elokuvan tavoiteohjelmaan. Suomen elokuvasäätiön tiedotteen mukaan valmisteilla oleva lakiehdotus on keskeneräinen suomalaisen elokuvatoimialan näkökulmasta ja siksi säätiö esittää lausunnossaan kotimaisen elokuvan sisällyttämistä Yleisradiolain määrittelemiin julkisen palvelun tehtäviin.

Säätiö ilmoittaa haluavansa varmistaa, että YLElle määritelty uusi tehtävä ”säilyttää kotimaista kulttuuria” huomioi tekijänoikeudet ja että mahdollisesti maksullisten palveluiden jakelusopimuksissa saatetaan voimaan nk. Terms of trade riippumattomien tuotantoyhtiöiden neuvotteluaseman turvaamiseksi.

Elokuvasäätiön mukaan opetus- ja kulttuuriministeriön valmistelemassa lausuntoluonnoksessa on paljon hyviä toimenpide-ehdotuksia, jotka ovat suomalaisen elokuvan tavoiteohjelman mukaisia. Elokuvasäätiö ehdottaa edellä mainittujen YLE-tavoitteidensa lisäksi mm., että opetus- ja kulttuuriministerit asettaisivat selvityshenkilön, joka yhdessä kotimaisten tuottaja- ja tekijäjärjestöjen kanssa löytäisi keinon, jolla koulut voisivat käyttää kotimaisia elokuvia opetustyössään sekä tarjota oppilaille mahdollisuuden elokuvailmaisun oppimiseen.

Lähde: Suomen elokuvasäätiö

Kuva elokuvasta Likainen pommi.