Charlie Sheenin veli Emilio Estevez myönsi tuoreessa haastattelussa, että kadehti veljensä villiä juhlimista 2000-luvulla.
“Seurasin niitä hetkiä sekä kauhuissani, että ihmeissäni, mutta myös kateellisena. Osa minusta halusi mukaan juhlimaan, mutta toisaalta tiesin, että oma moraalinen kompassini olisi pitänyt heittää ovella romukoppaan”, Estevez kommentoi.
Sheenin juhlat olivat iso puheenaihe n. 15 vuotta sitten. Pornotähtien ja huumeiden sävyttämät bileet saattoivat Sheenin mukaan kestää jopa 6-8 päivää kerrallaan.
”En pitänyt ketään siellä väkisin, mutta ajantaju hävisi. Kello ja aika olivat jotain, mitkä olivat tarkoitettu muille kuin minulle”, Sheen muisteli.
Lue myös: Charlie Sheen teki omaperäisen pyynnön Miehen puolikkaat -sarjan ex-kollegalleen
Lue myös: Charlie Sheen lupaa kertoa kaiken Netflix-dokkarissa – haastateltavana jopa näyttelijän diileri
Lue myös: Emilio Estevez palaa ohjaajan pallille – Tekee jatko-osan vuoden 2010 laatuelokuvalleen
Sheeniltä on hiljattain ilmestynyt sekä kirja, että Netflix-dokumentti. Vaikka veljekset istuivat haastattelussa sulassa sovussa, jotkut asiat yllättivät Estevezin.
“Kasvoimme samassa taloudessa, kävimme samoja kouluja ja näyttelimme aikuisina samoissa elokuvissa. Silti moni asia kirjassa ja dokumentissa järkytti”.
”Monessa kohtaa tunsin itseni ulkopuoliseksi. Aivan kuin minulla ei olisi ollut mitään tekemistä Estevez-Sheenin perheen kanssa”.
”Ajattelin: ”missä helvetissä minä oikein olin?”. Äiti luki kirjan ja sanoi saman asian pari päivää sitten – tosin ilman kirosanaa”, Estevez lausui.
Lähde: The Wrap