Ensimmäinen Iron Sky 2 -rooliuutinen julki – nämä näyttelijät mukana

27.6.2013 10:53

Tieteisseikkailu Iron Skyn jatko-osan tuotanto on jo vauhdissa. Ensimmäinen rooliuutinen lupaa kuunatsi Udo Kierin sekä yhdysvaltain presidentin Stephanie Paulin osallistuvan myös jatko-osaan, joka on saanut nimen Iron Sky The Coming Race.

Jatko-osan kehittelyssä on lehdistötiedotteen mukaan parhaillaan menossa joukkorahoituksen ensimmäinen vaihe käsikirjoituksen, promon sekä tuotantosuunnitelman valmistamiseen. Indiegogo -alustalla oleva kampanja loppuu tulevana maanantaiaamuna Suomen aikaa, ja tähän mennessä se on kerännyt jo lähes 90.000 dollaria.

Elokuvan musiikin säveltää ykkösosan tapaan Laibach.

Jatko-osan tuotanto on vielä alkuvaiheessa, mutta alustavasti kokonaisbudjetin arvioidaan olevan noin 12 miljoonaa euroa, mikä sisältää viraalin viestinnän. Iron Sky The Coming Race tullaan julkaisemaan samanaikaisesti kaikkialla maailmassa. Kuvaukset aloitetaan aikaisintaan vuonna 2015.