Viime syksynä valkokankailla nähty toimintapläjäys Nobody 2 on saapunut suoratoistoon. Elokuvan voikin nyt katsella yksinoikeudella SkyShowtime-palvelusta, johon se lisättiin tänään perjantaina 27. helmikuuta.
Emmy-palkittu Bob Odenkirk (Breaking Bad, Better Call Saul) palaa rooliinsa Hutch Mansellina, entisenä Yhydsvaltain hallinnon salamurhaajana, myös tässä jatko-osatarinassa. Tällä kertaa Hutch tahtoisi vain viettää rentouttavan loman perheensä kanssa, mutta suunnitelmat suistuvat vaarallisille sekä räjähtäville raiteille, kun hänen poikansa päätyy tappelun tuoksintaan.
Lue myös: Nyt HBO Maxissa: Viiden tähden sotaseikkailu! ”Toimintaelokuvan ystävän märkä uni”
Toimintameiningin tuiskeessa esiintyvät Odenkirkin lisäksi myös muun muassa Connie Nielsen, John Ortiz, Colin Hanks, Christopher Lloyd ja Sharon Stone.
Elokuussa 2025 ensi-iltansa saanut toimintaelokuva nappasi Episodin virallisessa arvostelussa itselleen kolme tähteä. Pääset lukemaan koko arviotekstin kätevästi täältä.
Lue myös: Hyvä yhdistelmä! Jason Statham ja tämän hetken kuumin toimintaohjaaja
Katsasta alta Nobody 2:n virallinen traileri.
