Jostain kumman syystä romanttisten elokuvien saralla itämaat porskuttivat vahvasti. Se on jälleen esimerkki siitä, että Episodin toimittajat katsovat elokuvia laajalla skaalalla eri puolilta maailmaan.
Right Now, Wrong Then (Jigeumeon matgo geuttaeneun teullida, 2015)
Aikaisemmin tänä vuonna meilläkin valkokankaille päässyt What Does That Nature Say to You oli harvinainen mahdollisuus nähdä ahkeran eteläkorealaisohjaaja Hong Sang-soon elokuvia Suomessa. Hänen aikaisemmista teoksistaan toimitukseen oli tehnyt vaikutuksen Right Now, Wrong Then.
Se kertoo kahden taiteilijan, ohjaajamiehen ja taidemaalarinaisen satunnaisesta tapaamisesta ja lyhyen kohtaamisen etenemisestä. Tarina nähdään kahtena eri versiona, joissa kaksikon kohtaamisen tyyli vaikuttaa myös kaikkeen sitä seuraavaan.
The Girl in the Café (2005)
BBC:llä ensiesityksensä saanut tv-elokuva on YLE:llä esitetty myös nimellä Tyttö kahvilassa. On helppo perustella, miksi ”pieni” elokuva on tehnyt vaikutuksen: ”Richard Curtisin käsikirjoitus, suosikkinäyttelijäni Bill Nighy ja Kelly MacDonald, sekä Islannin maisemat, eli täydelliset romanttisen draaman ainekset.”
Nighyn esittämä valtiovarainministeriön virkailija ihastuu kahvilassa tapaamaansa tyttöön ja kutsuu tämän mukaansa Islantiin G8-kokoukseen. Siellä tulee ryppy niin lemmen- kuin virkasuhteisiin, kun brittityttö ottaa asiakseen läksyttää pääministeriä taloudellisista epäkohdista.
Notebook, The – Rakkauden sivut (2004)
Edellä mainittiin sivumennen jo Richard Curtis, mutta toimituksen suosikkeihin 2000-luvun alkupuolelta ei sisältynyt yhtään tämän elokuvaa. Jopa Rakkautta vain jätettiin rannalle. Romanttisten brittikomedioiden sijaan liställe päätyi yltiöromanttinen jenkkidraama The Notebook.
Nick Cassavetesin ohjaama elokuva kertoo Ryan Goslingin ja Rachel McAdamsin esittämien nuorten rakastavaisten tarinan, jota luetaan muistikirjasta elokuvan nykyhetkessä. Nuoria erottavat niin yhteiskuntaluokat ja niiden mukaisia valintoja odottavat vanhemmat kuin toinen maailmansotakin. Mutta vastuksethan lähinnä lietsovat rakkauden liekkejä tukahduttamisen sijaan. Ainakin elokuvissa.
Love Exposure (Ai no mukidashi, 2008)
Edellä mainitun Hong Sang-soon tavoin japanilainen Sion Sono on ohjaajia, jotka ovat takoneet elokuvia vuosikymmeniä, mutta niitä ei juuri meillä ole nähty. Sonolta täällä tutuin teos lienee festivaaleilla nähty kauhutarina Suicide Club.
On varmaan parasta antaa elokuvaa fanittavan toimittajan perustella valintaa: ”…neljän tunnin japanilaista draamakomediatoimintajännäriromantiikkapläjäystä rakkaudesta, identiteetistä ja uskonnosta on hankala kuvailla sanoin. Se on pakko kokea. Neljä tuntia sujahtaa täysin vaivattomasti ohi, kun upea elokuva vie mukanaan henkiselle matkalle läpi surun, kivun ja rakkauden niin anteeksipyytelemättömällä energialla, että heikompaa hirvittää. Täysin poikkeuksellinen mestariteos, jonka voimakkuus on täysin omissa sfääreissään. Niinkin suurissa, että se muutti minun ajatuksia rakkaudesta ja identiteetistä pysyvällä tavalla (parempaan suuntaan).” Wau.
Kultaisen kukan kirous (Man cheng jin dai huang jin jia, 2006)
Voi kysyä, onko Zhang Yimoun eeppinen wuxia-elokuva lajityypiltään ensisijaisesti romanttinen, mutta se on niin täynnä melodraamaa ja juonitteluja, että sillä ei oikeastaan ole väliä. Tunteet suorastaan pursuilevat silloinkin, kun niitä yritetään tukahduttaa. Kaiken lisäksi siinä nähdään joukko hienoja kiinalaistähtiä, joista länsimaissakin tunnettiin Chow Yun-fat ja Gong Li.
Edellä mainittu kaksikko esittää keisaria ja keisarinnaa, joiden elämä on kietoutunut kolmen kruununprinssin valtataisteluun mutta myös hämmentäviin ihmissuhdekoukeroihin. Elämän ja kuoleman kysymykset saavat välillä väkivaltaisia vastauksia, ja toiminta tapahtuu uskomattoman hulppean lavastuksen ja pukuloiston keskellä.
Rakkaus (Amour, 2012)
Saksalaissyntyinen itävaltalaisohjaaja Michael Haneke tunnetaan sellaisista julmista draamoistaan kuin Funny Games ja Pianonopettaja. Monesti Cannesissa palkittu ohjaaja sai lopulta Oscarinkin, kun kertoi romanttisemman tarinan. Joka on aika julma sekin.
Ehdokkuuden sai myös naispääosaa esittävä Emmanuelle Riva, joka 85-vuotiaana oli tuolloin kategorian vanhin ehdokas ikinä. Hänen rinnallaan nähdään Jean-Louis Trintignant. He esittävät iäkästä entistä musiikinopettajaa, joiden onnellista vanhuutta äkillinen sairastuminen varjostaa. Toivon ja epätoivon hetkien välillä he yrittävät selvitä uudessa tilanteessa ja pitää kiinni yhteisestä elämästä ja päätösvallasta siihen.
Rakkautta ennen auringonlaskua (Before Sunset, 2004)
Richard Linklater säväytti jo vuonna 1995 ilmestyneellä elokuvallaan Rakkautta ennen auringonnousua, jossa nuoret ja kauniit Julie Delpy ja Ethan Hawke kokevat tunteellisen yhteisen hetken Wienissä. Yhdeksän vuotta myöhemmin kolmikko jatkaa hahmojen tarinaa, kun nämä kohtaavat Pariisissa, missä mies on promotoimassa alkuperäisen tapaamisen perusteella kirjoittaansa best selleriä. Saako rakkaus vihdoin uuden mahdollisuuden?
Näin totesi Episodin toimittaja: ”Vähemmän tunnettu kuin alkuperäinen, mutta aikuisempi ja realistisempi jatko-osa toimii vallan hyvin myös itsenäisenä elokuvana.”
In the Mood For Love (Fa yeung nin wah, 2000)
Wong Kar-Wain elokuvaa on Suomessa esitetty myös nimellä Rakkaus asettuu taloksi, mutta tunnetumpi se todennäköisesti on alkuperäisellä kansainvälisellä nimellään.
1960-luvun Hong Kongiin sijoittuvassa tunteellisessa draamassa Tony Leung ja Maggie Cheung esittävät naapureita, jotka alkavat ymmärtää, että heidän paljon poissa kotoa viihtyvillä puolisoillaan on suhde keskenään. Kohtelias naapurisuhde muuttuu syvemmäksi ystäväksi, kun he yhdessä pohtivat, miten ja miksi suhde on alkanut. Samalla he tietoisesti tekevät päätöksen olla toistamatta puolisoittensa harha-askelta. Mutta kun alkavat myös muun yhteistyön merkeissä viettää enemmän aikaa yhdessä, tilanteesta tulee molemmille yhä vaikeampi. Olisi aika tehdä päätöksiä – ellei kohtalo ehdi puuttua peliin.
Lost in Translation (2003)
On ehkä yksinkertaistamista kuvailla Bill Murrayn esittämän entispäivän tähden ja Scarlett Johanssonin turhautuneen nuoren vaimon kohtaamista vieraassa kulttuurissa ”romanttiseksi”. Heidän sattumalta kohdatessaan Tokiossa, missä ensin mainittu on hyödyntämässä uransa rippeitä mainoskuvauksissa ja toinen odottaa työtehtävien perässä juoksevan miehensä muistavan hänenkin olemassa olonsa, herää kuitenkin moninaisia tunteita. Niin hahmoissa kuin yleisössä.
”Sofia Coppolan syvällinen, minimalistinen ja tunnelmallinen elokuva kahden eri elämänvaiheissa olevan ihmisen löytämästä erikoisesta yhteydestä. Elokuva tarkkailee Japanin maisemia ja kulttuuria sekä kertoo tarinaa koti-ikävästä ja oman polun etsinnästä”, summasi eräskin toimittaja.
Huomenna taas uusi päivä ja uusi luukku!
