Viime perjantaina ensi-iltaan tulleen Evil Dead -uusintafilmatisoinnin ikärajaa on korotettu. Mediakasvatus- ja kuvaohjelmakeskus (MEKU) saanut Evil Dead -elokuvasta yleisöpalautetta, jonka perusteella se otettiin uudelleen luokiteltavaksi.
MEKU arvioi elokuvan sisällön erittäin väkivaltaiseksi ja veriseksi ja nosti ikärajan 18 vuoteen. Ikäraja oli ensin 16.
MEKU:n mukaan ”Evil Dead on kauhuelokuva, jossa on hyvin runsaasti erittäin veristä ja yksityiskohtaista väkivaltaa. Verisyydellä mässäily ja yliluonnolliseen liittyvä väkivaltaisen kuoleman uhka ja kauhu ovat elokuvan pääasiallista sisältöä.” Aiemmin elokuva oli luokiteltu haitalliseksi alle 16-vuotiaille.
Episodin arvostelun mukaan ”uusintaversio on säilyttänyt edeltäjänsä väkivallan määrän. Verinen, inhottavan tarkka efektityö tuntuu vatsanpohjassa. ”