Ohjaaja Joseph Kosinski (Top Gun: Maverick, F1) kertoi, että haluaisi tehdä elokuvan, jossa Tom Cruise ja Brad Pitt ajaisivat kilpaa.
”Minulta kysyttiin tästä ja heitin ilmoille idean”.
”Sonny Hayes (Pittin roolihahmo F1:ssä) palaa F1:n maailmaan ja törmää vanhaan kilpakumppaniinsa Cole Trickleen (Cruisen roolihahmo Days of Thunderissa), joka ajoi NASCARia 1990-luvulla.
Lue myös: Fanit kaivoivat Tom Cruisen oikean nimen arkistojen syövereistä – Ja nyt se trendaa internetissä
”Ajattelin, että se olisi todella hieno tarina, mutta luultavasti mahdoton toteuttaa. Puhutaan todellisesta ”Mission: Impossiblesta”. Sellaisen elokuvan tekeminen olisi todella hankalaa”, Kosinski kertoi.
Kosinski on työskennellyt molempien tähtien kanssa. Hän paljasti, että Cruise ja Pitt olivat jo vähällä näytellä Le Mans 66 – täydellä teholla (Ford v Ferrari) -elokuvassa (2019). Roolit menivät lopulta Matt Damonille ja Christian Balelle.
“Ohjasin projektia nimeltä Go Like Hell, joka muuttui Ford v Ferrariksi. Kehittelimme sitä nimenomaan Tomin ja Bradin kanssa ja luimme jo käsikirjoitusta Tomin kotona. Me kolme, yhdessä. Se oli epätodellinen tilanne”, Kosinski on kertonut.
Lähde: Film News