Fast and Furious 6 jätti kankkuskoomikot kauas taakseen

26.5.2013 20:30

Kaahailujännäri Fast and Furious 6 kiihdytti Yhdysvaltain tuottoisimmaksi elokuvaksi viikonloppuna. Fast & Furious 6:n nelipäiväisen avausviikonlopun tuotoksi arvioidaan peräti 122,2 miljoonaa dollaria. Maanantaisen vapaapäivän tuotot on arvioitu mukaan, joten luvut saattavat hieman muuttua, kun lopulliset tiedot saadaan. Kyseessä on joka tapauksessa Universal-yhtiön paras avaustulos.

Toinen uusi ensi-ilta, hittikomedian toinen jatko-osa Kauhea kankkunen 3 sen sijaan tuotti odotettua vähemmän. Torstaina ensi-iltaan tullut komedia sai arvioiden mukaan lipputuloja viidessä päivässä 63,4 miljoonaa dollaria. Warner-studio oli odottanut viiden päivän tuotoksi noin 80 miljoonaa.

Perjantaina teattereihin tullut Fox-yhtiön ja Blue Sky -animaatiostudion 3D-seikkailu Salainen valtakunta (Epic) tuotti odotettua paremmin. Salainen valtakunta teki arviolta 44 miljoonan dollarin avaustuloksen neljässä päivässä.

Kauhea kankkunen 3 saa Suomen ensi-iltansa ensi perjantaina. Fast and Furious 6 ja Salainen valtakunta pyörivät jo teattereissa.

(Episodi/JH)