Fast & Furious on yksi historian suurimpia elokuvafranchiseja.
Leffasarjaan kuuluu 11 elokuvaa, jotka ovat tienanneet yli 7,4 miljardia dollaria.
Kuulostaa itsestäänselvältä, että seuraava F&F-leffa saisi automaattisesti studion hyväksynnän, mutta nyt on tullut isohko este vastaan.
Fast X – Part 2 on roikkunut tuotantolimbossa jo hyvän aikaa. Vin Diesel ja kumppanit eivät tiedä minne edetä.
Ilmeisesti elokuvalla ei ole vielä edes käsikirjoitusta, puhumattakaan virallisesta ensi-iltapäivästä tai edes näyttelijöistä.
Uuden raportin mukaan Universal-studio ja elokuvantekijät kiistelevät parhaillaan elokuvan budjetista. Studio haluaa uuden elokuvan maksavan huomattavasti vähemmän kuin mitä Fast X maksoi.
Fast X:n budjetti oli 340 miljoonaa dollaria. Universal haluaa jatko-osan olevan kuitenkin 200 miljoonan dollarin pintaan.
Samaisen raportin mukaan Fast X 2:n tekeminen maksaa kuitenkin vähintään 250 miljoonaa dollaria. Elokuvantekijöiden pitää siis viilata jotain pois.
On ollut puhetta, että tuotantoa ei vietäisi niin moneen paikkaan maailmassa, ja joidenkin näyttelijöiden osuutta voisi myös leikata.
Tuskinpa elokuvaa perutaan kokonaan, mutta se saattaa olla huomattavasti pienempi finaali kuin mitä Vin Diesel haluaisi.
Lähde: Comicbook