Haluatko nähdä Matt Damonin ritarivarusteissa? – Ensimmäinen virallinen kuva Christopher Nolanin The Odysseysta julki

Odotusarvot ovat valtavat, joka on täysin ymmärrettävää.

Julkaistu:

Empire-lehti on julkaissut ensimmäisen virallisen kuvan Christopher Nolanin (Inception, Yön ritari, Oppenheimer) tulevasta The Odyssey -elokuvasta.

Matt Damon poseeraa kuvassa ritariasusteissa.

Damon esittää pääosan Odysseusta, Ithacan hallitsijaa. Elokuva kertoo Odysseuksen vaarallisesta kotimatkasta Troijan sodan jälkeen.  

Lue myös: ”Tällaista elokuvaa ei tulla tekemään enää koskaan” – Christopher Nolanin The Odyssey on nyt kuvattu

Lue myös: Onko tällaista markkinointitemppua nähty koskaan aiemmin? – Nolan-elokuvan liput myyntiin vuosi ennen julkaisua

Damon on kertonut, että rooli oli ”hänen uransa paras kokemus”. Elokuvan mittakaava ennakkotietojen mukaan valtava. Budjetti on Nolanin tähän astisista elokuvista suurin: noin 250 miljoonaa dollaria. Nolan on kuvannut The Odysseyn 100-prosenttisesti IMAX-kameroilla.

Näyttelijäkaartiin kuuluvat myös Tom Holland Odysseuksen poikana Telemachuksena ja Charlize Theron jumalatar Circen roolissa. Zendayan rooli on vielä salaisuus.

Mukana ovat myös Robert Pattinson, Anne Hathaway, Lupita Nyong’o, Mia Goth, Jon Bernthal, John Leguizamo, Benny Safdie ja Elliot Page.

The Odysseyn julkaisuajankohdaksi on ilmoitettu heinäkuu 2026.

Katso uusi kuva täältä.

Lue myös: Tilaa Episodin uutiskirje ja voit voittaa leffalippuja! Nappaa katseluvinkit suoraan sähköpostiin tästä.