”Harvoin on sodan mielettömyyttä kuvattu näin vaikuttavasti” – Vuonna 1981 ilmestyi ehkä kaikkien aikojen paras sotaelokuva

IMDb:n Top 250 -listalla sijalla 77.

23.6.2022 10:15

Vuonna 1981 valmistunut saksalaistuotanto Sukellusvene U-96 (Das Boot) on sotaelokuvien klassikko.

Sykähdyttävä elokuva perustuu Lothar G. Buchheimin romaaniin. Se kertoo saksalaisen sukellusveneen miehistöstä, jonka partiomatkoilla sotaonni kääntyy hiljalleen heitä vastaan.

Sukellusvene U-96 pitää katsojan edelleen tiukasti klaustrofobisessa puristuksessaan. Harvoin on sodan mielettömyyttä kuvattu näin vaikuttavasti.

On vuosi 1941, eikä Saksan voittokulku toisessa maailmansodassa vaikuta enää itsestäänselvyydeltä. Sukellusvene U-96 lähtee La Rochellen satamasta Atlantille brittijoukkoja vastaan.

Mahtipontiset jäähyväiset vaihtuvat pian hermoja riipivään odotteluun nitisevän, nykyperspektiivistä arvioituna varsin kyseenalaisella tekniikalla varustetun sukellusveneen ahtaissa tiloissa.

Veden alla ideologiat jäävät sivuseikaksi. Pääosaan nousee yritys selvitä fyysisesti sekä henkisesti ehjänä, kun kauhua nostattavat yläpuolelta kantautuva vihollisen laivaston potkurien ääni ja ympärillä väijyvät syvyyspommit.

Sukellusveneen karismaattista kapteenia esittää Jürgen Prochnow.

Elokuvan ohjasi Wolfgang Petersen, josta tuli sittemmin menestyksekäs Hollywood-ohjaaja, joka tunnetaan muun muassa elokuvista Air Force One ja Troija.

Sukellusvene U-96 kuuluu tällä hetkellä Netflixin valikoimiin.

Elokuvasta on tehty useita eri versioita valkokankaalle ja televisioon. Netflixissä on katsottavissa elokuvan ensimmäinen teatteriversio, jonka pituus on 2 tuntia 29 minuuttia.

Elokuvasta tunnetaan myös tv-sarjaversio sekä vuonna 1997 julkaistu pidennetty ohjaajan versio, jonka pituus on 3 tuntia 19 minuuttia. Yle esitti sen tammikuussa.

Vuonna 2018 elokuva sai jatkoa uutena televisiosarjana.

Kuuntele alta elokuvan klassinen tunnusmusiikki.

Päivitys 24.6. 22 klo 11.20: Netflixissä on tällä hetkellä katsottavissa pidennetty ohjaajan versio. Aiemmin Netflixin valikoimaan kuului lyhyempi teatteriversio.

Lisää luettavaa