Henry Cavill on loukkaantunut valmistautuessaan tulevan Highlander-uusintaversioinnin kuvauksiin.
Tiedossa ei ole vielä tässä kohtaa tarkemmin, millaisen vamman elokuvan päätähti Cavill on oikein saanut. Tapaus sattui elokuvan esituotannollisten harjoitusten yhteydessä.
Vaikka tarkka vamma ei ole vielä julkisessa tiedossa, kyseessä on kuitenkin sen verran vakava sattumus, että tänä syksynä käynnistyviksi suunniteltuja kuvauksia tullaan siirtämään reippaasti eteenpäin. Tällä hetkellä vuoden 2026 alku näyttää todennäköiseltä kuvausten aloittamisajankohdalta.
Vuoden 1986 kulttielokuvan uuden version tulee ohjaamaan John Wick -mies Chad Stahelski. Tarinan muihin avanrooleihin on tähän mennessä kiinnitetty Russell Crowe, Karen Gillan, Marisa Abela, Djimon Hounsou, Dave Bautista ja Max Zhang.
Lähde: Deadline