Herkkua Vampyyripäiväkirjat-faneille: mainion spin-offin kaikki 92 jaksoa lisättiin suoratoistoon

Sarjan kaikki viisi tuotantokautta ovat nyt katseltavissa.

Julkaistu:

Vampyyripäiväkirjojen ensimmäinen spin-off-sarja The Originals on lisätty kokonaisuudessaan fanien nautittavaksi Viaplay-suoratoistopalveluun tänään torstaina 19. maaliskuuta.

Alkuperäissarjassa esitellyt Michaelsonin vampyyrisisarukset, maailman ensimmäiset vampyyrit, palaavat takaisin entiseen kotikaupunkiinsa New Orleansiin ensimmäistä kertaa sitten vuoden 1919. Kaupungissa asustavien yliluonnollisten ryhmittymien valtasuhteet ovat kuitenkin ehtineet muuttua ajan saatossa; Michaelsoneja ei toivoteta noin vain avosylin tervetulleiksi.

Lue myös: Voihan vampyyriromanssi! Yliluonnollisen sarjasuosikin kaikki kahdeksan kautta saapuivat suoratoistoon

Lue myös: Nuori kauhutähti on Netflixin näytellyn Scooby-Doo-sarjan Daphne! Esittänyt roolia jo aiemminkin

Viiden tuotantokauden mittainen sarja pyöri Yhdysvaltain televisisiossa vuosien 2013 ja 2018 välillä. Kaikki kaudet ovat nyt saman tien katseltavissa Viaplayssa. Jaksoja sarjan varrelta löytyy yhteensä 92 kappaletta.

Sarjan pääosissa nähdään Vampyyripäivistäkin tutut Joseph Morgan, Daniel Gillies, Claire Hoult ja Phoebe Tonkin. Uusina tuttavuuksina sarjassa esiintyvät muun muassa Charles Michael Davis, Leah Pipe, Yusuf Gatewood, Riley Voelkel ja Danielle Rose Russell.

Lue myös: Nyt Viaplayssa: Ikonisen rakkaustarinan päätös – suosikkidraama Outlanderin finaalikausi on täällä

Katso alta The Originalsin ensimmäisen tuotantokauden virallinen traileri.

YouTube video