Hitchcock-klassikoista tehtaillaan uusia versioita kuin liukuhihnalta

14.2.2012 18:00

Tekeillä on uudet elokuvat sekä Rebeccan että Vaarallisia valheita (Suspicion) pohjalta. Onnistutaankohan tällä kertaa hiukan paremmin kuin aiemmissa väljähtäneissä Alfred Hitchcock -uusintaversioissa?

DreamWorks on tekemässä uuden version Laurence Olivierin tähdittämästä vuoden 1940 Rebecca-elokuvasta. Paramount sen sijaan kokeilee kepillä jäätä Cary Grantin tähdittämän vuoden 1941 Vaarallisia valheita (Suspicion) -elokuvan kanssa.

Aikaisemmista Hitchcock-klassikkojen uusintatulkinnoista (Psycho 1998, I rest my case) voi olla montaa mieltä, mutta nämä studiot päättivät kuitenkin tarttua härkää sarvista ja hypätä täyttä häkää haasteen kimppuun. Sekä Rebecca että Suspicion perustuivat kuitenkin jo Hitchcockin ohjaamina kirjoihin, joten välttämättä uusien elokuvien ei ole tarkoituskaan lähteä kilpailemaan ohjaajalegendan tyylikeinojen kanssa, vaan leffat keskittynevät alkuperäisiin kirjallisiin teoksiin.

Rebeccan osakkeita nostaa ainakin käsikirjoittajaksi pestattu Steven Knight (Eastern Promises, Dirty Pretty Things). Suspicion-leffan käsikirjoittaa ja ohjaa Veena Sud (The Killing).