Illan tv-viihteestä löytyy rikosdraama Kummisetä (1972). Elokuva on myös suoratoistopalvelu SkyShowtimessa.
Elokuva on Francis Ford Coppolan ohjaama mestariteos, joka sijoittuu 1900-luvun alkupuolen Yhdysvaltoihin. Tarina keskittyy sisilialaistaustaiseen Corleonen rikossukuun, joka pitää alamaailmaa tiukasti otteessaan. Keskiössä ovat perheen patriarkka Vito Corleone ja hänen lähipiirinsä, joiden elämässä rikollinen maailma ja perhesiteet kietoutuvat erottamattomasti yhteen.
Mario Puzon romaaniin pohjautuva elokuva tarjoaa jännitystä, valtataisteluita ja dramaattisia käänteitä sekä syväsukelluksen mafiaperheen elämään. Elokuva sai kymmenen Oscar-ehdokkuutta ja voitti niistä kolme, mukaan lukien parhaan elokuvan palkinnon.
Elokuvassa nähdään monta vakuuttavaa roolisuoritusta. Näyttelijöinä muun muassa Marlon Brando, Al Pacino, James Caan, Diane Keaton ja Robert Duvall.
Näyttelijä Lenny Montana (Luca Brasi) oli niin hermostunut työskentelemisestä jo tuolloin arvostetun Brandon kanssa, että hän sekoili repliikeissään heidän ensimmäisessä yhteisessä kohtauksessaan. Mainittakoon, että Montana työskenteli ennen näyttelijäuraansa mafialle. Coppola piti hermostuneisuudesta ja jätti sen elokuvaan.
Elokuvan Rotten Tomatoes -prosentti on luvussa 97 ja yleisömittari luvussa 98. Alla traileri.
Tulevat lähetykset:
- Su 12.4.2026 klo 22.50, MTV Sub
Lue myös: Muistatko? Marlon Brando palasi Kummisetä-rooliinsa unohdetussa 90-luvun komediassa
Lue myös: Musiikkilegenda liittyi Letterboxdiin – Ja paljasti neljä yllättävää suosikkielokuvaansa
Lähde: IMDb
