Illan televisiotarjonnassa on toimintaseikkailu Lara Croft: Tomb Raider (2001), joka perustuu suosittuun tietokonepeliin.
Hän paljastaa kadonneita valtakuntia, löytää mittaamattomia aarteita ja rankaisee rikollisia – jokapäiväistä arkea seikkailijatar Lara Croftille. Nyt hänen isänsä salattu menneisyys vie elämän suurimpaan koitokseen – hänen on löydettävä legendaarinen Valon Kolmio, joka hallitsee aikaa ja avaruutta, ennen kuin maailmanvaltaa tavoitteleva salainen Illuminati-yhteisö ehtii siihen käsiksi.
Elokuvan pääosassa nähtävä Angelina Jolie joutui kuvauksissa todelliseen koettelemukseen. Eräässä kohtauksessa hän ajoi avokattoisella jeepillä viidakon halki, ja sama hetki piti kuvata lukuisia kertoja. Puissa olevat eläimet, kuten käärmeet, putoilivat jatkuvasti auton kyytiin, mikä sai Jolien pelkäämään henkensä edestä.
Vaikka kohtaus oli erittäin haastava, se oli pakko saada kuvattua aitoon tapaan. Monet ovat ihmetelleet, miksei kuvausryhmä yksinkertaisesti peittänyt kattoa vihreällä kankaalla ja hoitanut kohtausta jälkituotannon tehosteilla.
Leffassa nähdään myös Jolien isä Jon Voight. Daniel Craig on niin ikään mukana leffassa. Ohjauksesta vastaa Simon West.
Elokuva on myös SkyShowtimessa. Alla traileri.
Tulevat lähetykset:
- La 23.8.2025 klo 21.00 · TV5
- Ma 25.8.2025 klo 21.00 · Kutonen
- La 30.8.2025 klo 00.25 · TV5
Lähde: Bored Panda