Illan tv-tarjonnasta voi poimia elokuvan Mr. & Mrs Smith (2005).
Jane ja John Smithin elämä näyttää ulospäin täysin tavalliselta. Kotihommia, töitä ja arkisia rutiineja. Todellisuus on kuitenkin kaikkea muuta, sillä kummatkin työskentelevät huippusalaisena palkkatappajana, eikä kumpikaan tiedä puolisonsa vaarallisesta kaksoiselämästä.
Elokuva nousi otsikoihin myös kulissien ulkopuolella. Angelina Jolien ja Brad Pittin välille syttyi kipinä kuvauksissa, vaikka Pitt oli tuolloin vielä naimisissa Jennifer Anistonin kanssa. Aniston puhui kesällä 2004 perheen perustamisesta, mutta jo tammikuussa 2005 pariskunta ilmoitti erostaan, ja moni arveli elokuvan olleen osaltaan käännekohta.
Eron syistä on spekuloitu julkisuudessa vuosien varrella paljon, mutta lopullisen totuuden tietänevät vain asianosaiset. Myös Pitt ja Jolie ovat sittemmin eronneet.
Mr. & Mrs. Smith sai kriitikoilta vaihtelevia arvosteluja. Pittin ja Jolien roolisuorituksia ja kemiaa kehuttiin, mutta käsikirjoitus sai kritiikkiä. Elokuva oli silti kassamenestys, ja se tuotti maailmanlaajuisesti 487,3 miljoonaa dollaria. Se oli vuoden 2005 seitsemänneksi eniten tuottanut elokuva.
Prime Videossa on katsottavissa samanniminen televisiosarja, joka on löyhästi elokuvan innoittama. Sen pääosissa nähdään Donald Glover ja Maya Erskine.
Elokuva on myös Disney Plussassa. Leffan kriitikkomittari Rotten Tomatoes -arvostelusivustolla on 60 ja yleisömittari luvussa 58. Sivuston konsensus kuuluu seuraavasti:
”Vaikka tämä toimintaromanssi kompuroi ajoittain kömpelön käsikirjoituksen ja ylenpalttisen räjähdysmäärän vuoksi, Pittin ja Jolien välinen kemia kantaa riittävän pitkälle. Sen ansiosta kokonaisuus on lopulta läpikotaisin viihdyttävä kesäelokuva.”
Alla traileri.
Tulevat lähetykset:
- Ma 1.12.2025 klo 21.00, Liv
- Su 7.12.2025 klo 00.20 · Nelonen
Lue myös: Oscar-voittaja on Ukrainassa keskellä Venäjän runtelemaa kaupunkia – katso kuvat
