Illalla esitetään televisiosta tieteiselokuva Total Recall – unohda tai kuole (1990).
Maapallo on selvinnyt kolmannesta maailmansodasta, ja Marsista on muodostunut siirtokunta, josta kuullaan huolestuttavia uutisia. Rakennustyöläinen Douglas Quaid maan pinnalla haaveilee silti elämästä Marsissa. Hän päättää kokeilla muistisiirrännäistä kokeakseen Marsin elämää, mutta yritys päättyy katastrofiin.
Ohjaaja Paul Verhoeven sanoi aikoinaan palkanneensa Sharon Stonen Basic Instinct -elokuvaan Total Recall -roolinsa ansiosta, koska hän pystyi muuntautumaan herttaisesta ihmisestä pirulliseksi silmänräpäyksessä. Verhoeven väitti tähden olevan samanlainen myös todellisessa elämässä.

Sharon Stone illan elokuvassa.
Arskasta puolestaan löytyy kerrottavaksi ikävä tapaus elokuvan kuvauksista. Hänelle kävi kurjasti kuvattaessa kohtausta, jossa junan ikkuna saa kyytiä.
– Juoksin junan perässä ja löin ikkunan hajalle aseella, mutta he eivät räjäyttäneet ikkunaa ajoissa, joten ranteeseeni tuli syvä viiltohaava, Schwarzenegger kertoi Yahoolle vuonna 2020.
– Minut piti tikata lounastauolla, joka oli keskellä yötä yökuvausten vuoksi, Schwarzenegger jatkoi.
Ongelmaksi muodostui, miten ranteen paikkaus peitetään kuvasta.
– Kun minut oli tikattu ja muuta, piilotimme siteet ja vedimme takin (hihan) aivan eteen, ja kiinnitimme sen teipeillä siteiden piilottamiseksi. Sitten keksimme syöksyä ikkunan läpi. Joten niin me teimme, löin sitä ja hyppäsin sisään, Schwarzenegger jatkoi.
Elokuva on myös Mubissa ja Cineastissa. Alla traileri.
Tulevat lähetykset:
- Pe 5.7.2024 klo 22.35, MTV3

Lue myös: Tilaa Episodin uutiskirje ja tiedät mitä katsoa! Nappaa katseluvinkit suoraan sähköpostiin tästä.