Tänään nähdään televisiossa romanttinen klassikko Rakkautta ennen aamua (1995).
Elokuva käynnistää ainutlaatuisen, yli kahden vuosikymmenen mittaisen Rakkautta-trilogian, joka kertoo kahden nuoren tapaamisesta junassa ja heidän ikimuistoisesta illastaan Wienissä. Tarinaa jatkavat myöhemmin Rakkautta ennen auringonlaskua (2004) ja Rakkautta ennen keskiyötä (2013).
Pääosissa Ethan Hawke, Julie Delpy, Andrea Eckert ja Hanno Pöschl. Ohjaus Richard Linklater.
Rakkautta ennen aamua (1995) perustuu ohjaaja Linklaterin omaan kokemukseen Philadelphiassa, jossa hän vietti yön kävellen ja jutellen Amy-nimisen naisen kanssa vuonna 1989. He pitivät tapaamisen jälkeen jonkin aikaa yhteyttä puhelimitse, mutta yhteys heidän välillään lopulta katkesi.

Jessen kirjajulkaisun tapaan Rakkautta ennen auringonlaskua (2004) -elokuvassa, myös Linklater toivoi salaa, että Amy olisi kuullut hänen elokuvastaan ja saapuisi Rakkautta ennen aamua (1995) ensi-iltaan. Linklater toivoi saman tapahtuvan Rakkautta ennen auringonlaskua (2004) -ensi-illassa, mutta silloinkaan niin ei käynyt.
Tarinalla ei ole onnellista päätöstä, sillä Linklaterin tarinasta kuullut Amyn ystävä otti yhteyttä Linklateriin vuonna 2010, ja hän kertoi Amyn kuolleen moottoripyöräonnettomuudessa vuonna 1994, muutama viikko ennen Rakkautta ennen aamua (1995) -elokuvan kuvauksia.
Elokuvan kriitikkomittari Rotten Tomatoes -sivustolla on luvussa 100. Yleisömittari on luvussa 93. Alla traileri.
Tulevat lähetykset:
- La 4.10.2025 klo 19.10 · Frii
- Ma 6.10.2025 klo 10.50 · Frii
Lue myös: Ethan Hawke jakoi lämpimän muiston edesmenneestä Robert Redfordista: ”Elämäni sankari”
Lähde: IMDb