Illan tv-tarjonnassa on elokuva Teenage Mutant Ninja Turtles: Out of the Shadows (2016). Elokuva perustuu Peter Lairdin ja Kevin Eastmanin luomiin pizzaa rakastaviin teinikilpikonnahahmoihin, ja se on jatkoa vuoden 2014 Teenage Mutant Ninja Turtles -elokuvalle.
Kilpikonnasankarit Michelangelo, Donatello, Leonardo ja Raphael palaavat vauhdikkaassa toimintaseikkailussa. Kun arkkivihollinen Silppuri karkaa ja käynnistää pirullisen suunnitelman, veljesten on lyötävä hynttyyt yhteen maailman pelastamiseksi.
Ohjaus Dave Green. Näyttelijöinä Megan Fox, Will Arnett sekä Tyler Perry.
Elokuvan arvostelut olivat vaihtelevia. Kriitikot kehuivat muun muassa näyttelijäsuorituksia, toimintakohtauksia, visuaalisia tehosteita ja musiikkia. Sitä pidettiin pienenä askeleena parempaan suuntaan verrattuna edeltäjäänsä, mutta kritiikkiä tuli siitä, että elokuvasta puuttuu yhä alkuperäisten sarjakuvien nokkeluus ja kaoottinen energia.
Taloudellisesti elokuva epäonnistui, sillä se tuotti maailmanlaajuisesti 245 miljoonaa dollarin verran 135 miljoonan budjetilla, minkä seurauksena suunniteltu kolmas osa peruttiin ja tilalle tehtiin uusi animaatiouudelleenkäynnistys Mutant Mayhem. Se julkaistiin vuonna 2023.
Elokuva sai Rotten Tomatoesin listaamilta kriitikoilta 38 prosentin hyväksynnän. Alla traileri.
Tulevat lähetykset:
- La 7.2.2026 klo 21.00 · Kutonen
- Su 8.2.2026 klo 18.45 · TV5
- Ti 10.2.2026 klo 23.10 · Kutonen
Lue myös: Nyt Viaplayssa: Megan Foxin kauhutrilleri – Rotten Tomatoes -luku 90
Lähde: Wikipedia
