Illalla tv:ssä: Kovan scifileffa kuvauksissa oli paha vaaratilanne – pääosanäyttelijä oli vahingossa tappaa vastanäyttelijänsä

IMDb-arvosana on 7,9.

Julkaistu:

Illan tv-viihteessä nähdään scifitoimintaa, kun esitysvuorossa on Edge of Tomorrow (2014).

Elokuvassa maapallon puolustus horjuu avaruusolentojen hyökkäyksen edessä. Upseeri William Cage joutuu tahtomattaan rintamalle, missä hän ajautuu aikasilmukkaan – kokien saman tuhoisan taistelupäivän kerta toisensa jälkeen.

Edge of Tomorrow

Edge of Tomorrow perustuu japanilaisen Hiroshi Sakurazakan kuvitettuun pienoisromaaniin. Hän sai idean kirjaansa tietokonepeleistä, joissa voi yrittää menestymistä aina uudelleen ja uudelleen.

Kuvaukset eivät sujuneet ilman vaaratilanteita. Emily Blunt joutui tekemään jyrkän käännöksen autolla, mutta menetti hallinnan ja törmäsi puuhun. Hän kuvaili kokemusta yhtä aikaa pelottavaksi ja huvittavaksi. Tom Cruise oli vähällä menettää henkensä tilanteessa.

Elokuvalle on toivottu jatkoa, ja sitä on yritetty tehdä jo pitkään kulisseissa.

Emily Blunt kommentoi asiaa aikoinaan Happy Sad Confused -podcastissa, jossa hän antoi ymmärtää syynä jatko-osan viivästymiselle olleen Cruisen kiireet. Blunt ihmetteli, montako Vaarallinen tehtävä -elokuvaa Cruise tarvitsee.

Blunt oli vuonna 2024 uudelleen vieraana podcastissa, ja kommentoi asiaa toiveita herättävästi.

– Me kaikki rakastimme sen tekemistä todella paljon.

Doug Limanin kanssa työskentely oli hyvin liikunnallinen ja jännittävä kokemus. Hän on parhaalla mahdollisella tavalla sekaisin ja todella loistava elokuvantekijä, Blunt hehkutti.

– Luulen, että jos aiomme tehdä sellaisen, meidän täytyy keksiä uudelleen, miltä jatko-osa näyttäisi, Blunt jatkoi.

Asiassa on tapahtunut edistystä, sillä Production Weekly kertoo, että Edge of Tomorrow 2 -elokuvan kuvaukset on määrä aloittaa vuoden 2026 loppupuolella.

Cruise on nyt vapaa uusiin projekteihin, sillä Vaarallinen tehtävä -elokuvat ovat, jos ei nyt ohi, niin ainakin tauolla.

Elokuvan kriitikkomittari Rotten Tomatoesissa on luvussa 91 ja yleisömittari luvussa 90. Leffa on myös HBO Maxissa. Alla traileri.

Tulevat lähetykset:

  • Su 5.10.2025 klo 21.00 · Kutonen

Lue myös: Tiesitkö tätä? Vain yksi Top Gun -tähti selvisi hävittäjätestistä oksentamatta – ja se ei ollut Tom Cruise

Lue myös: Nicole Kidman ja Keith Urban eroavat 19 vuoden jälkeen

Lue myös: Glen Powellin exä kritisoi medialle syötettyjä romanssihuhuja Sydney Sweeneyn kanssa – Näin näyttelijä vastaa

Lue myös: Clark Kent ja Ethan Hunt saivat turpaan demonien lahtaajalta

YouTube video

Lähde: The Playlist, IMDb, Geek Tyrant