Illan tv-tarjonnassa on toimintaklassikko Terminator 2 – Tuomion päivä (1991). James Cameronin ohjaama jatko-osa ei kalpene elokuvasarjan ensimmäiselle osalle.
Arnold Schwarzenegger, Linda Hamilton, Edward Furlong ja Robert Patrick nähdään maailmanlopun tunnelmissa, kun kaksi tulevaisuudesta saapunutta robottia ottavat yhteen. Toinen on ohjelmoitu suojelemaan tulevaa vastarintajohtajaa, toinen tuhoamaan hänet.

Cameron ja William Wisher loivat elokuvan käsikirjoituksen tiiviissä yhteistyössä ja vauhdikkaasti. Kaksikko työsti tarinaa Cameronin kotona, kirjoittaen tietokoneella vuorotellen.
Ensimmäisen kirjoitussession aikana syntyi jopa 40–50 sivua. Tämän jälkeen he jakoivat käsikirjoituksen kahtia ja jatkoivat muokkausta tahoillaan, mikä johti lopulta yhteen toimintaelokuvien historian arvostetuimmista lopputuloksista.
– Me lisäsimme siihen yksityiskohtia, sitten vaihdoimme puoliskojamme ja kävimme niitä läpi. Lopuksi koostimme puoliskot yhteen, Wisher kertoi.

Käsikirjoitus saatiin lopulliseen muotoonsa uudessa sessiossa Cameronin kotona, joka kesti päivän tai kaksi.
– Jim (James) painoi print-nappia ja tulosti käsikirjoituksen, heitti sen salkkuunsa ja sanoi: ”Ok, auto tulee hakemaan minua tunnin sisään. Minun täytyy lähteä Cannesiin.” Hän aikoi antaa käsikirjoituksen Arnoldille, Wisher jatkoi.
Käsikirjoitus syntyi helposti verrattuna moniin nykypäivän käsikirjoituksiin, joita kirjoitetaan useaan kertaan uudelleen ja jotka saattavat kiertää vuosia käsikirjoittajalta toiselle.
Terminator 2 – Tuomion päivä oli sekä kriitikoiden että yleisön suosikki ja se menestyi myös kaupallisesti: elokuva keräsi maailmanlaajuisesti 519–520,9 miljoonaa dollaria lipputuloja, mikä teki siitä vuoden 1991 tuottoisimman elokuvan ja aikansa kolmanneksi tuottoisimman elokuvan. Leffan kriitikkomittari Rotten Tomatoesissa on luvussa 91.
Elokuva on myös Prime Videossa ja MTV Katsomossa. Alla traileri.
Tulevat lähetykset:
- Ke 10.9.2025 klo 22.40 · MTV Sub