Illalla tv:ssä: Neljän Oscar-palkinnon leffa ärsytti lentoyhtiöitä – tarina kertoo erilaisista veljeksistä

IMDb-arvosana on 8,0.

29.7.2023 07:30

Illan tv-tarjonnassa on katsottavana elokuva Sademies (1988).

Neljän Oscarin draamakomedia kahdesta hyvin erilaisesta veljeksestä. Charlie on itsekäs juppi ja Raymond omaan maailmaansa sulkeutunut autistinen nero. Kun isä testamenttaa miljoonansa jälkimmäiselle, sieppaa Charlie Raymondin mukaansa tien päälle. Pääosissa nähdään Tom Cruise, Dustin Hoffman sekä Valeria Golino. Ohjauksesta vastaa Barry Levinson.

Hoffman oli kuvannut elokuvaa kolme viikkoa eikä ollut tyytyväinen suoritukseensa. Hän halusi elokuvasta pois sanoen, että tämä on huonointa työn jälkeäni koskaan. Hän kuitenkin jatkoi ja voitti roolistaan Oscar-palkinnon. Elokuva sai myös parhaan elokuvan, käsikirjoituksen ja ohjaajan Oscarin.

Useat lentoyhtiöt poistivat elokuvasta kohtauksen, jossa Raymond kertoo tilastoja lentokoneonnettomuuksista. Qantas ei tehnyt näin, sillä Raymond kertoo elokuvassa, ettei Qantaksen kone ole koskaan pudonnut.

Elokuva on myös Elisa Viihde Viaplayssa. Alla traileri.

Tulevat lähetykset:

  • la 29.07. klo 21.05 – 23.50, Hero

Lue myös: Jösses mikä näky! Emma Watsonin painovoimaa uhkaava mekko pakottaa hieraisemaan silmiä – Episodi.fi

YouTube video

Lähde: IMDb