Illan tv-viihteessä on klassinen rikoselokuva Kummisetä osa II (1974). Elokuvaa pidetään yleisesti yhtenä kaikkien aikojen merkittävimmistä, ja se on harvinainen jatko-osaksi, sillä se pystyy haastamaan alkuperäisen teoksen. Kuten ensimmäinen osa, myös osa II on vaikuttanut merkittävästi rikoselokuvagenreen.
Trilogian toinen osa keskittyy Corleonen suvun historiaan ja seuraa Don Viton (Robert De Niro) matkaa Sisiliasta New Yorkin järjestäytyneen rikollisuuden huipulle.

Eräässä kohtauksessa taustanäyttelijä kävelee Viton ohi ja tervehtii häntä – elettä ei ollut käsikirjoituksessa. De Niro kuitenkin reagoi luonnollisesti, mikä tuo kohtaukseen aitoutta ja realismia.
Ohjaaja Francis Ford Coppola ei aluksi pitänyt taustanäyttelijän improvisoinnista, mutta De Niro arvosti hetkeä. Hänen mukaansa tervehdys kuvasi, kuinka Vitoa kunnioitettiin alueella, ja lopulta Coppola päätti säilyttää kohtauksen elokuvassa.
Vuonna 1997 American Film Institute sijoitti leffan Yhdysvaltain elokuvahistorian 32. parhaaksi elokuvaksi. Se valittiin myös Yhdysvaltain kongressin kirjaston kansalliseen elokuvarekisteriin vuonna 1993, koska sitä pidettiin ”kulttuurisesti, historiallisesti tai esteettisesti merkittävänä”.
Elokuvan kriitikkomittari Rotten Tomatoesissa on luvussa 96 ja yleisömittari luvussa 97.
Elokuva on myös SkyShowtimessa ja MTV Katsomo Plussassa. Alla traileri.
Tulevat lähetykset:
- Pe 22.8.2025 klo 22.55, MTV Sub
Lue myös: Sisäpiirilähteet: Leonardo DiCaprio neuvottelee pääroolista Heat 2 -elokuvassa
Lue myös: Robert De Niro tähdittää uutta rikosleffaa – katso traileri
Lue myös: Nyt suoratoistona: Robert De Niron uutuus floppasi – varoituksia ei kuunneltu
Lue myös: Martin Scorsese puhui 90-luvun mestariteoksestaan: ”siinä ei ole juonta”
Lähde: IMDb