Epookkisarja Aika on meidän (Vår tid är nu) on niin komeaa katsottavaa, että ellei siitä näkisi kuin still-kuvia, sitä voisi pitää yhtenä BBC:n periodituotannoista. Ruotsin television suurponnistus vie vuosikymmenten taakse, kolmannella kaudellaan 1960-luvulle.
Sukukronikkana Aika on meidän on armollinen seurattava – katsoja voi hypätä sen matkaan näkemättä aiempia kausia. Vaikka aiemmista tapahtumista nähdään jaksojen aluksi kooste, sitä ei välttämättä tarvittaisi. Sarjan kerronta on harkittujen yksityiskohtien ja liikaa selittelemättömän, mutta tiiviin dialoginsa ansiosta sillä tasolla, että katsoja voi helposti poimia vaikka kuvakulmiin ja valaistukseen liittyvistä vihjeistä tarvittavat palaset tarinan seuraamiseen. Monet kerronnassa käytetyistä keinoista ovat jopa naurettavan yksinkertaisia, mutta juuri siksi hyviä: esim. tekijöiden halutessa tuoda esiin johtotehtävään yllättäen nousseen naisen, Carmenin (Evin Ahmad), epäsopivuutta paikalleen, joutuu kamera hänen työtoverinsa tapaan kohdistamaan silmänsä hänen selkäänsä ja urkkimaan sieltä käsin, mikä on hänen agendansa.
Sarjan kolmas ja nyt toiseksi viimeinen kausi nostaa esiin yhteiskunnan uutta murrosta, kun edellisellä kaudella erilaisena nähty ravintola saa täysin uuden ilmeen. Peilipallo nousee kattoon ja legendaarisen Radio Luxembourgin DJ päräyttää uutuuttaan kiiltelevässä yökerhossa kuumimmat diskokiekot soimaan. Poliittisen kentän kuohunta ulottuu myös illanviettopaikan arkeen. Nina (Hedda Stiernstedt) on ylpeä ja varma radikaaleista uudistuksistaan, mutta avajaisjuhlat keskeytyvät kaaokseen. Onko tämän takana kilpaileva yökerho, katkera sukulainen vai opiskelijaradikaalien joukko?
Tyylikkään sarjan neljäs kausi on tulossa ensiesitykseen vielä tässä kuussa.
Aika on meidän Yle Teema & Femillä sunnuntaisin, maanantaisin ja perjantaisin sekä Yle Areenassa.