Illalla voi katsella televisiosta elokuvan Ihmeotukset ja niiden olinpaikat (2016).
Taianomainen seikkailu vie katsojat takaisin J. K. Rowlingin tunnettuun velhomaailmaan. Vuosi on 1926, ja päähenkilö Newt Scamander saapuu kotiin pitkältä tutkimusmatkaltaan, jonka aikana hän on kerännyt harvinaisia ja erikoisia taikaolentoja eri puolilta maailmaa.

Ennen kotiinpaluutaan Lisko poikkeaa New Yorkiin, mutta suunniteltu pikainen käynti venyy odottamatta. Syy löytyy Jacob-nimisestä ei-taikista (amerikkalainen termi jästille), kadonneesta taikasalkusta ja Liskon karkuteille päässeistä ihmeotuksista, jotka onnistuvat aiheuttamaan sekasortoa niin velhojen kuin tavallisten ihmistenkin keskuudessa.
Näyttelijöinä nähdään Eddie Redmayne, Dan Fogler, Katherine Waterston, Samantha Morton sekä Colin Farrell. Redmayne sai roolinsa koe-esiiintymättä. Hän myös osallistui muiden näyttelijöiden roolittamiseen.
Elokuva sai varsin hyvän vastaanoton. Sen Rotten Tomatoes -kriitikkomittari on luvussa 74 ja yleisömittari luvussa 79. Elokuva tuotti muutaman sadan miljoonan budjetilla yli 800 miljoonaa dollaria.
Elokuva on myös HBO Maxissa. Alla traileri.
Tulevat lähetykset:
- Tänään 23:20 · TV5
- Su 17.8.2025 klo 14.25 · TV5
Lue myös: Nyt ilmaiskatselussa: Unohtumaton viikko Marilyn Monroen kanssa – palkittu neljän tähden draama
Lue myös: Nyt ilmaiskatselussa: Synkkiä hetkiä elämän äärirajoilla – huippunäyttelijät rohkeissa rooleissa
Lue myös: Nyt suoratoistona: Se alkuperäinen salamurhaajaleffa – tässä on laadukas elokuva!

Lähde: Wikipedia