Illalla tv:ssä: Toimintakomedia kahden supertähden voimin – kulissien takana kehittyi ero

IMDb-arvosana on 6,5.

31.5.2025 10:00

Illan tv-tarjonnasta voi poimia elokuvan Mr. & Mrs Smith (2005).

Jane ja John Smith vaikuttavat elävän ihan tavallista arkea – mutta pinnan alla piilee yllätys: molemmat ovat salaisia palkkatappajia, eivätkä tiedä toistensa todellisesta ammatista.

Elokuva muistetaan siitä, että Angelina Jolien ja Brad Pittin suhde sai kipinänsä tämän elokuvan myötä. Pitt oli naimissa vielä elokuvan teon aikaan Jennifer Anistonin kanssa, ja kesällä 2004 Aniston puhui vielä julkisesti perheen perustamisesta Pittin kanssa. Tammikuussa 2005 he kuitenkin kertoivat erostaan.

Lue myös: Brad Pitt kertoo, mitä ajattelee elämänsä riepottelusta: ”Yksityiselämäni on aina ollut uutinen”

Lue myös: Christopher Nolanin The Odyssey on kuvattu, mutta missä ovat rahat? – ”Kreikan elokuvatukijärjestelmä on kaaoksessa”

Eron syistä on spekuloitu julkisuudessa vuosien varrella paljon, mutta lopullisen totuuden tietänevät vain asianosaiset. Myös Pitt ja Jolie ovat sittemmin eronneet.

Mr. & Mrs. Smith sai kriitikoilta vaihtelevia arvosteluja. Pittin ja Jolien roolisuorituksia ja kemiaa kehuttiin, mutta käsikirjoitus sai kritiikkiä. Elokuva oli silti kassamenestys, ja se tuotti maailmanlaajuisesti 487,3 miljoonaa dollaria. Se oli vuoden 2005 seitsemänneksi eniten tuottanut elokuva.

Prime Videossa on katsottavissa samanniminen televisiosarja, joka on löyhästi elokuvan innoittama. Sen pääosissa nähdään Donald Glover ja Maya Erskine.

Elokuva on myös Disney Plussassa, Netflixissä ja Ruutu Plussassa. Leffan kriitikkomittari Rotten Tomatoes -arvostelusivustolla on 60. Yleisömittari on luvussa 58. Alla traileri.

Tulevat lähetykset:

  • La 31.5.2025 klo 23.35 · Nelonen

Lue myös: Nyt listattiin 10 surkeinta supersankarifloppia 10 vuoden ajalta – Oscar-ohjaaja tai megabudjetti ei pelastanut näitä hirvityksiä

YouTube video

Lue myös: Tilaa Episodin uutiskirje ja tiedät mitä katsoa! Nappaa katseluvinkit suoraan sähköpostiin tästä.