Illan tv-tarjonnassa on elokuva Teenage Mutant Ninja Turtles: Out of the Shadows (2016). Elokuva pohjautuu Peter Lairdin ja Kevin Eastmanin luomiin teinikilpikonnahahmoihin, ja leffa on jatkoa vuoden 2014 Teenage Mutant Ninja Turtles -elokuvalle. Paramount Pictures ja Nickelodeon Movies julkistivat jatko-osan pian ensimmäisen elokuvan lipputulomenestyksen jälkeen.
Pizzasta innostuneet kilpikonnasankarit Michelangelo, Donatello, Leonardo ja Raphael palaavat vauhdikkaassa toimintaseikkailussa. Kun arkkivihollinen Silppuri karkaa, tuhoisa kehityskulku alkaa, ja se uhkaa koko maailmaa.
Ohjaus Dave Green. Näyttelijöinä Megan Fox, Will Arnett sekä Tyler Perry.
Elokuvan arvostelut olivat vaihtelevia. Kriitikot kehuivat muun muassa näyttelijäsuorituksia, toimintakohtauksia, visuaalisia tehosteita ja musiikkia. Sitä pidettiin pienenä askeleena parempaan suuntaan verrattuna edeltäjäänsä, mutta kritiikkiä tuli siitä, että elokuvasta puuttuu yhä alkuperäisten sarjakuvien nokkeluus ja kaoottinen energia.
Taloudellisesti elokuva epäonnistui, sillä se tuotti maailmanlaajuisesti 245 miljoonaa dollarin verran 135 miljoonan budjetilla, minkä seurauksena suunniteltu kolmas osa peruttiin ja tilalle tehtiin uusi animaatiouudelleenkäynnistys Mutant Mayhem. Se julkaistiin vuonna 2023. Alla traileri.
Tulevat lähetykset:
- Ma 16.6.2025 klo 21.00, Kutonen
- To 19.6.2025 klo 23.40 · TV5
Lue myös: Nyt Viaplayssa: Megan Foxin kauhutrilleri – Rotten Tomatoes -luku 90
Lähde: Wikipedia