Illalla tv:ssä: Työelämän komedia iskee terävästi – Colin Farrell vaati rooliinsa keinovatsan

IMDb-arvosana on 6,9.

20.2.2025 04:30

Illan tv-tarjonnasta voi poimia katsottavaksi elokuvan Kaameat pomot (2011).

Mustassa komediassa kolme kaverusta, Nick, Dale ja Kurt, vihaavat pomojaan, joten he päättävät tehdä asialle jotain. Suunnitelmissa olisi kuitenkin parantamisen varaa, ja ennen pitkää tapahtumat lähtevät rullaamaan hallitsemattomasti.

Näyttelijäkaartista löytyvät Jason Bateman, Charlie Day, Jason Sudeikis, Kevin Spacey, Jennifer Aniston sekä Colin Farrell. Ohjaus Seth Gordon.

Lue myös: Kriitikot valitsivat omat suosikkinsa viime vuoden elokuvista ja sarjoista: naiset putsasivat pöydän

Farrell oli vahvasti vaikuttamassa hahmonsa ulkonäköön, ja ainakin hiustyyli ja keinovatsa olivat hänen ideoitaan. Hän päätti myös, että hänen hahmollaan olisi pakkomielle kiinalaisiin lohikäärmeisiin. Farrell osallistui lisäksi Bobbyn asunnon tyylin suunnitteluun.

Elokuvan markkinointikampanja oli erikoinen. Warner Brothers pystytti valtavan voodoonuken Montrealin keskustaan. Ihmiset saivat sitten tuulettaa konttoreissaan syntyneitä patoumia piikittämällä nukkea valtavilla neuloilla. He saivat myös jakaa parhaimman tai kauheimman kokemuksensa työelämästä. Alla traileri.

Tulevat lähetykset:

  • To 20.2.2025 klo 21.00, Kutonen
  • Pe 21.2.2025 klo 18.55, TV5
  • La 22.2.2025 klo 23.20, Kutonen

Lue myös: Nyt suoratoistona: Klassisesta poliisisarjasta tehty elokuva ei yllä alkuperäisen tasolle – tähti pelkäsi henkensä puolesta valmistautuessaan poliisioperaatiossa rooliin

YouTube video

Lähde: IMDb