Illan tv-viihteessä on elokuva Superman Returns (2006).
Kun Teräsmies tekee paluunsa viiden vuoden poissaolon jälkeen, maailma on muuttunut. Supermanin etsiessä kotiplaneettaansa Lois Lane on saanut lapsen, ja Lex Luthor hioo suunnitelmaa, joka uhkaa koko ihmiskunnan tulevaisuutta. Jos hänen juonensa toteutuu, seuraukset ovat katastrofaaliset ja miljardeja ihmishenkiä on vaarassa.
Superman Returns keräsi maailmanlaajuisesti 391,1 miljoonaa dollaria, mutta 223 miljoonan dollarin budjettiin suhteutettuna Warner Bros piti tuottoa silti liian heikkona. Vaikka elokuva oli vuoden 2006 yhdeksänneksi tuottoisin, studio koki sen pettymykseksi.
Talousperusteinen päätös oli selvä – jatko-osaa ei tehdä. Näin Brandon Routhin Teräsmies-elokuvat tyssäsivät tähän teokseen. Myöhemmin hän kuitenkin palasi rooliin Arrowversen Crisis on Infinite Earths -tuotannossa.
Elokuva sai kriitikoilta pääosin myönteisen vastaanoton, ja elokuvan kriitikkomittari Rotten Tomatoesissa on luvussa 72. Arvosteluissa kiitettiin erityisesti sen näyttäviä visuaalisia tehosteita, juonta ja Bryan Singerin ohjaustyötä. Pitkähköä kestoa pidettiin heikkona puolena.
Routhin lisäksi näyttelijöinä Kate Bosworth, James Marsden, Frank Langella ja Kevin Spacey.
Superman Returns on myös HBO Maxissa. Alla traileri.
Tulevat lähetykset:
- To 4.12.2025 klo 23.45, Kutonen
Lue myös: Nyt Disney Plussassa: Epäkuolleet Kostajat maailman piinana – uusi Marvel-sarja on täällä
Lue myös: Nyt suoratoistona: Nyt on aika heikko supersankarielokuva – sopii vain roskaviihteestä nauttiville
