Tänään nähdään televisiosta tositapahtumiin perustuva draama Jackie (2016). Leffa on myös suoratoistopalveluissa Prime Video, Kirjastokino ja Cineasterna.
Dallasissa, Yhdysvalloissa tapahtuu John F. Kennedyn salamurha. Sen jälkeen hänen vaimonsa kamppailee surunsa kanssa sekä yrittää huolehtia myös perheensä tulevaisuudesta ja miehensä henkisen perinnön säilymisestä. Natalie Portman sai Oscar-ehdokkuuden roolistaan Jacqueline Kennedynä.
Episodin kolmen tähden arvostelussa tuumittiin seuraavasti:
”Kuten ulkopuoliselta uskaltaa odottaakin, Larraín sukeltaa kulissien taakse eikä keskity puhtoisen kiillotettuun julkisivuun naisessa, joka muistetaan lähinnä siitä, että hänestä seksi on pahasta koska vaatteet rypistyvät. Näennäisesti sattumanvarainen mosaiikki arkistomateriaalia (mukaan lukien Emmyn voittanut tv-kierros Valkoiseen taloon) ja kohtauksia Jackien elämästä välittömästi salamurhan jälkeen ei ole mikään tyypillinen elämäkerta. Lukuunottamatta satunnaista kommenttia, jonka mukaan – yllätys yllätys – kyseessä ei olisikaan ollut yksinäinen asemies, Jackie ei ole poliittinenkaan. Larraín ei ole kiinnostunut kirjoittamaan historiaa uusiksi, hän keskittyy tiukasti yhden naisen kamppailuun. Onkin sääli, että paikoin elokuva on jäykkä kuin päähenkilönsä hiuslakalla koomaan vaivutettu kampaus.”
Kuvaukset olivat muihin elokuviin verrattuna erikoiset. Kohtauksista nimittäin jopa noin joka kolmas vaati vain yhden oton. Elokuvan ohjaajana toimi Pablo Larrain.
Elokuvan kriitikkomittari Rotten Tomatoesissa on luvussa 87. Alla traileri.
Tulevat lähetykset:
- Ke 25.2.2026 klo 22.00 · Eveo
- Pe 27.2.2026 klo 00.30 · Eveo
- La 28.2.2026 klo 22.00 · Eveo
Lue myös: Guy Ritchien Indiana Jones -korvike rikkoi suoratoistoennätyksen
