Illan tv-tarjonnassa on kauhuelokuva Riivattu (2010).
Elokuva on Paranormal Activity -elokuvista tunnetun tiimin kauhuelokuva, joka kertoo perheestä, jonka poika vaipuu selittämättömään koomaan sen jälkeen, kun he muuttavat uuteen kotiin. Talo vaikuttaa olevan riivattu pahoilla hengillä. Kun perhe yrittää paeta yliluonnollista uhkaa ja pelastaa poikansa, he muuttavat pois, mutta huomaavat pian, että todellinen syy ei ollutkaan talossa.
Elokuva sai kriitikoilta vaihtelevia arvosteluja. Rotten Tomatoes -sivuston mukaan 66 prosenttia 176 kriitikosta antoi elokuvalle positiivisen arvion, ja sen keskimääräinen pistemäärä on 6/10.
Broadbandchoicesin listan mukaan Host on pelottavin kauhuelokuva. Se on brittiläinen tuotanto vuodelta 2020, jonka on ohjannut Rob Savage. Elokuvan tapahtumat sijoittuvat kokonaan Zoom-videopuhelun ajalle. Tarina seuraa ystäväporukkaa, joka yrittää paeta demonilta, jonka he vahingossa kutsuvat esiin.
Scott Derricksonin ohjaama kauhuelokuva Sinister (2012) on tulosten toiseksi pelottavin kauhuelokuva. Leffa kertoo Ethan Hawken esittämästä egomaanisesta rikoskirjailijasta, jonka elämä muuttuu pelottavammaksi kuin fiktio sen jälkeen, kun Hawken hahmo vaimoineen muuttaa taloon, jossa on tapahtunut kamalia murhia.
Eräässä Riivattu (2010) -elokuvan kohtauksessa sydämensyke kuitenkin nousi nousi korkeimmalle – 133 lyöntiin minuutissa. Wanin ohjaamat muutkin elokuvat olivat pelottavuudessaan korkealla, sillä Kirottu (2013) sijoittui neljänneksi ja Kirottu 2 (2016) yhdenneksitoista. Alla Top 11.
- Host
- Sinister
- Riivattu
- Kirottu
- Hereditary
- Terrified
- It Follows
- DASHCAM
- Hiljainen paikka 2
- Paranormal Activity
- Kirottu 2
Elokuva on myös MTV Katsomo Plussassa ja HBO Maxissa.
Tulevat lähetykset:
- Tänään 23:40 · Kutonen
- Ke 24.9.2025 klo 00.00 · MTV Viihde
- Pe 3.10.2025 klo 02.30 · MTV Viihde
Lue myös: Luke Skywalkerin esittäjä Mark Hamill: ”Olen kiinnostunut rooleista joita en kuvitellut ottavani”
Lue myös: Nyt ilmaiskatselussa: Perhe aloittaa uuden elämän – mutta talo kätkee karmivan salaisuuden
Lue myös: Hannibal-mies Bryan Fuller haluaisi tehdä Uhrilampaat uusiksi tämän kaksikon kanssa
Lähde: Broadbandchoices