Illan leffassa nähdään viittaus Sharon Stonen ikoniseen jalkakohtaukseen – yllättävää että se on lastenelokuva

IMDb-arvosana on 6,5.

3.8.2025 06:00

Tänään esitetään televisiossa elokuva Pokémon Detective Pikachu (2019).

Elokuva kertoo entisestä Pokémon-kouluttajasta Timistä, joka lähtee tutkimaan isänsä Harryn arvoituksellista katoamista. Apunaan hänellä on nokkela ja puhelias Pokémon-kumppani Pikachu. Kaksikon matka vie heidät keskelle jännittävää mysteeriä ja vauhdikasta seikkailua.

Ryan Reynolds toimii elokuvassa Pikachun äänenä. Näyttelijöinä myös Justice Smith, Kathryn Newton, Suki Waterhouse, Omar Chaparro ja Chris Geere. Ohjaajana puuhailee Rob Letterman.

Mr. Mimen kuulustelun aikana nähdään Basic Instinctistä kopioitu klassinen hetki. Siinä imitoidaan Sharon Stonen kuuluisaa jalkojen ristimistä.

Mainittakoon vielä, että televisiossa nähtävä gangsterielokuva on sama kuin leffassa Yksin kotona (1990). Se ei ole oikea elokuva, vaan se luotiin Yksin kotona -tuotantoa varten.

Rotten Tomatoesin tomaattimittari on luvussa 68, ja yleisöpistemäärä on 79. Elokuva tienasi 150 miljoonan dollarin budjetilla 433 miljoonaa dollaria.

Pokémon Detective Pikachu on myös Viaplayssa. Alla traileri.

Tulevat lähetykset:

  • Tänään 17:55 · TV5
  • Su 10.8.2025 klo 15.10 · TV5

Lue myös: Nyt Disney Plussassa: Wakandan salaiset aarrejahdit – Marvelin uutuussarja saapui suoratoistoon

Lue myös: Kolme uutta 3D-elokuvaa kotiteattereihin – räiskettä, riemua ja ripaus taikaa

Lue myös: Nyt jysähti – ”Gremlins 3 -elokuvan käsikirjoitus on valmis ja enää odotellaan Steven Spielbergin hyväksyntää”

Lue myös: Helsingin Orionissa vietetään kissanpäiviä – Kissaelokuvapäivillä Oscar-voittajakisu ja muuta pörröistä hubaa

YouTube video

Lähde: IMDb, Good Housekeeping