Illalla tv:ssä: Jack Nicholson hurmaa ikonisessa klassikkoelokuvassa – Oscar-rohmu vei viisi tärkeintä palkintoa

IMDb-arvosana on 8,7.

Julkaistu:

Illan tv-ohjelmistossa on vuonna 1975 valmistunut elokuva Yksi lensi yli käenpesän.

Jack Nicholson näyttelee miestä, joka päätyy mielisairaalaan, vaikkei hänen sairaudestaan ole varmuutta. Kapinallinen ja voimakasluonteinen päähenkilö ravistelee koko osaston arkea, tuoden mukanaan sekä riemua että levottomuutta. Erityisen painokkaiksi muodostuvat yhteenotot ankaran ja autoritaarisen hoitaja Ratchedin kanssa.

Näyttelijöinä Nicholson, Louise Fletcher, William Redfield, Will Sampson, Danny DeVito, Sydney Lassick, Christopher Lloyd ja Brad Dourif. Ohjaajana Miloš Forman.

Yksi lensi yli käenpesän sai ylistystä sekä kriitikoilta että yleisöltä, ja elokuvaa pidetään yhtenä kaikkien aikojen parhaista. Se voitti kaikki viisi suurta Oscar-palkintoa (paras elokuva, paras miespääosa, paras naispääosa, ohjaus ja käsikirjoitus).

Leffa voitti myös lukuisia Golden Globe- ja BAFTA-palkintoja. Vuonna 1993 Yhdysvaltain kongressin kirjasto piti elokuvaa ”kulttuurisesti, historiallisesti tai esteettisesti merkittävänä” ja valitsi sen säilytettäväksi Kansalliseen elokuvarekisteriin. Alla traileri.

Tulevat lähetykset:

  • Su 16.11.2025 klo 21.00 · MTV Ava

Lue myös: Nyt suoratoistona: Kolmen Oscar-palkinnon laatua 60-70-luvun taitteesta – päätähden läheltä piti -tilanne jätettiin elokuvaan

Lue myös: Nyt suoratoistona: Kiinnostus murhaan johtaa asiasta toiseen – Philip Seymour Hoffman laihdutti roolia varten 18 kiloa

Lue myös: Nyt suoratoistona: Yliluonnollisen klassikkotrillerin uusintafilmatisointi – Chloë Grace Moretz sai työskennellä vain 8 tuntia päivässä

YouTube video

Lähde: Wikipedia

Lue myös: Tilaa Episodin uutiskirje ja voit voittaa leffalippuja! Nappaa katseluvinkit suoraan sähköpostiin tästä.