James Bondia tuurannut peloton stunttipilotti palkittiin – Muistatko Bondin minikopteritaistelun?

25.10.2012 01:16

Sean Conneryn James Bond oli kova jätkä ja paperilla kaiken osaava sankari. Brittiagentti joutui kuitenkin aikoinaan vaihtamaan ”minikopterin”, autogiron ohjaksiin stunttimiehen.

Kyseinen kohtaus, jossa Bond lentää vähintäänkin epämääräiseltä lentolaitteelta näyttävällä propellipurkilla, Little Nellieksi kutsutulla autogirolla, löytyy vuoden 1967 Elät vain kahdesti -elokuvasta. Kuvauksissa autogirolla kurvaili Conneryn sijaan lentoekspertti Ken Wallis.

Samainen Wallis, jo 96 vuoden ikään ehtinyt lentäjä palkittiin tiistaina ilmailulle omistamastaan elämäntyöstä. Huomionosoituksen myönsi lentäjien ja lentosuunnistajien kilta, Gapan.

Sota-aikana pommikoneessakin istuskellut Wallis omistaa itse 18 autogiroa ja herran nimissä on edelleen laitteen vaakalennon ennätys vuodelta 2002, joten autogirot eivät ole jääneet mieheltä unholaan vuosikymmenten saatossa.

Elät vain kahdesti -elokuvan lentokohtausta voi muistella YouTube-videosta.

Samankaltaisella lentovehkeellä kuvattiin myös palkittu ja kuvastoltaan hämmästyttävä Siivekäs muutto -lintudokumentti (2001).

Uusin James Bond -elokuva 007 Skyfall saa Suomen ensi-iltansa huomenna.

Lähde: BBC