Japanilaisten viihteen piratismi on kolminkertaistunut lyhyessä ajassa

Japanilaisten elokuvien ja animen suosiolla on varjopuolensa.

Julkaistu:

Japanilaisen viihteen luvaton lataaminen ja jakaminen on kolminkertaistunut viimeisen kolmen vuoden aikana, kertoo Japanin kauppa- ja teollisuusministeriön tuore raportti.

Ministeriön teettämän tutkimuksen mukaan piratismin arvioidut taloudelliset tappiot nousivat vuonna 2025 noin 5,7 biljoonaan jeniin, mikä on lähes kolminkertainen summa verrattuna vuoden 2022 arvioon.

Tutkimuksessa kerättiin tietoa Japanista, Kiinasta, Vietnamista, Ranskasta, Yhdysvalloista ja Brasiliasta.

Vahinkoja arvioitiin viidessä kategoriassa: elokuvat (live action ja anime), painotuotteet (kirjallisuus ja manga), musiikki, videopelit sekä hahmomarkkinointi. Ministeriön mukaan piratismi on kasvanut kaikissa kategorioissa.

Japanilaisen viihteen suosio on ollut viime vuosina nopeassa kasvussa, mikä on näkynyt myös laillisissa tulonlähteissä, kuten elokuvateatterien lipunmyynnissä.

Ministeriö korostaa ryhtyvänsä toimiin piratismia vastaan, mutta haluaa samalla lisätä tukeaan laillisille jakelukanaville, kuten suoratoistopalveluille.

Lähde: Automaton

Lue myös: Netflix vahvistaa animetarjontaansa: tätä kaikkea on luvassa vuonna 2026

Lue myös: Tätä viime vuoden elokuvaa Letterboxd-käyttäjät rakastivat eniten – taakse jäivät ylistetyt One Battle After Another ja Sinners