Jennifer Lawrence totesi jokin aika sitten, että hänen ”pitäisi puhua vähemmän” haastatteluissa, koska lainaukset niistä tapaavat kuulostaa, no, oudoilta. ”Minun pitäisi varmaan tehdä lehdistötilaisuuksissa vain puolet siitä mitä normaalit ihmiset tekevät, sillä kun luen kommenttejani, ne vaikuttavat pähkähulluilta”, hän totesi Amy Poehlerille.
Ei pitä paikkaansa. Koko hänen promokiertueensa Lynne Ramsayn Die My Love -elokuvan tiimoilta on ollut ratkiriemukas. Mikä on hieman outoa ottaen huomioon miten synkkä elokuva oikeastaan on.
Cannesissa Jennifer Lawrence puhui Die My Loven ensi-illan yhteydessä eri tason äitiyksistä.
– Äitinä minun oli todella vaikea erottaa se mitä itse tekisin siitä, mitä roolihahmoni tekisi. Se oli sydäntäsärkevää.
Elokuvassa, joka on hänen outoimpansa sitten Darren Aronofskyn vuoden 2017 Mother!-outouden, hän esittää nuorta äitiä, Gracea, joka kärsii pahasta synnytyksen jälkeisestä masennuksesta. Aviomies Jackson (Robert Pattinson) ei osaa auttaa ja Grace tuntuu olevansa aivan yksin. Ei auta, että he asuvat keskellä ei mitään.
– Luin kirjan ja se oli niin järisyttävä ja voimakas. Olin juuri synnyttänyt esikoiseni, eikä ole mitään synnytyksen jälkeisen melankolian veroista. Se on erittäin eristävä tunne, mikä on mielenkiintoista. Kun Lynne [Ramsey] muuttaa pariskunnan Montanaan, äidillä ei ole yhteisöä. Hänellä ei ole omia ihmisiään. Mutta totta puhuen ahdistus ja masennus eristävät, oli missä tahansa. Olo on kuin alienilla. Se kosketti minua.
Lawrence oli halunnut työskennellä skotti-auteur Ramseyn kanssa jo siitä lähtien, kun näki tämän Ratcatcher-draaman vuodelta 1999. On helppo ymmärtää, miksi. Ramseyn elokuvat ovat niin synkkiä kuin saattaa, mutta hän tuntuu lämpimältä ja omistautuneelta ohjaajalta – jolla on järkyttävä aksentti. Lawrence näki Ariana Harwiczin alkuperäisteoksessa myös omaa elämäänsä.
– Hänen tekstinsä oli niin erityistä. Se kertoi synnytyksen jälkeisestä masennuksesta mutta myös jumiin jäämisestä, luovassa mielessäkin. Se kertoo seksistä, intohimosta ja villiydestä. Näin sen rakkaustarinana, mikä oli tieni sisään. Minunkin vanhemmillani oli hullu liitto. He saattoivat räjähtää nauruun kesken riidan ja minä nauroin heille myös, näyttelijä muistelee.
Isistä ja äideistä
Kuvausten aikaan Lawrence oli viidennellä kuulla raskaana toisen lapsensa kanssa.
– Lapset muuttavat kaiken. Koko elämän. Se on brutaalia ja uskomatonta, hän tunnustaa.
– Heistä ei tule ainoastaan osa jokaista päätöstäni teenkö töitä, missä teen töitä ja milloin teen töitä. En tiennyt, että voi tuntea niin paljon, ja minun työssänihän on paljolti kyse tunteista. He ovat avanneet minulle aivan uuden maailman, on kuin sielussa olisi rakko, se on niin herkkä. Elämäni on tietysti muuttunut, parempaan. Ja olen muuttunut luovasti. Suosittelen vahvasti lapsia, jos haluaa olla näyttelijä.
Vastanäyttelijä Robert Pattinson on myös isä, ja hän kertoo vauvan antaneen ”valtavan annoksen energiaa ja inspiraatiota”.
– Sait energiaa? Lawrence piruilee naama peruslukemilla.
– Tuohon kysymykseen mies ei voi vastata oikein, Pattinson nauraa.
– Mutta tyttäreni syntymä on virkistänyt lähestymistapaani töihin. Lapsen saamisen jälkeen on aivan eri ihminen.
Yleensä Pattinson tuntee vetoa ”erittäin piikikkäisiin ja hyvin epämääräisiin” hahmoihin. Jacksonin pahin luonnevika on lähinnä tietämättömyys.
– Hän on paljon normaalimpi kuin yleensä esittämäni hahmot. Mutta jos kumppani käy läpi henkisiä ongelmia, erityisesti synnytyksen jälkeisiä, on erittäin vaikea ymmärtää omaa rooliaan parisuhteessa. Varsinkin, jos ei hallitse oikeaa sanastoa.
– Jackson haluaa olla muusikko. Hän ei ole mielenterveysasiantuntija, hän etsii TikTokista apua vanhemmuuteen! Hän tavallaan vain haluaisi suhteen palaavan entiselleen eikä ymmärrä siihen saapunutta ”tunkeilijaa”. Kai se on pelko, jonka kaikki tuoreet vanhemmat tunnistavat.
Suoraan syvään päätyyn
Pattinsonin mukaan Ramsay loi kuvauspaikalle ”omalaatuisen ympäristön”, johon he molemmat esiintyjinä turvautuivat.
– Sitä tunsi tulevansa ohjatuksi johonkin suuntaan, vaikka itse ei tiennyt minne. Yhdessä kohtauksessa oli kolme sivua dialogia, mutta kuvauspaikalla Lynn sanoi: ”Tehdäänkin se ilman dialogia.” Sellainen elävöittää.
– Päivää ennen ensimmäistä kuvauspäivää Lynne näytti Robille ja minulle kohtauksen elokuvasta If…., jossa näyttelijät käyvät toistensa kimppuun kuin tiikerit. Hän sanoi: ”Tehän teette sen alasti, eikö?” Ja se oli ensimmäinen päivä kuvauspaikalla, Lawrence komppaa.
Grace käy läpi rankkoja asioita, mutta Lawrence sanoo, ettei ikinä vie töitä kotiin.
– Olin viidettä kuukautta raskaana ja oloni oli hieno, en muuten olisi voinut tarttua niihin elimellisiin tunteisiin. Kyllä, hän käy läpi hormonaalista epätasapainoa, mutta samalla hänellä on identiteettikriisi. Hän miettii kuka on äitinä, vaimona, seksuaalisena ja luovana olentona. Häntä vaivaa ajatus, että hän on katoamassa.
Heidän hahmonsa ovat eristyksissä, mutta ympärillä on silti muita ihmisiä: Jacksonin Pam-äiti (Sissy Spacek) ja salaperäinen naapuri (LaKeith Stanfield).
– Pam varmaan ajatteli että Grace ja vauva olivat ainut toivo perheelle muuttaa kurssia. Kaikki oli aikaisemmin ollut niin vaikeaa. Tunnelin päässä on valoa, mutta se alkaa hiipua. Joku kysyi minulta eilen: ”Selviävätkö he?” Isoäitinä uskon että selviävät. Näin hivenen toivoa, enemmän kuin käsikirjoituksessa oli, arvioi Spacek, ja Stanfield ihailee ”kauneutta ja huolellisuutta”, jolla käsikirjoitus oli kirjoitettu.
– Se kouriintuntuva kokemus ihmisyydestä, naiseudesta, äitiydestä… kaikki asioita, joihin en nuorena miehenä ole saanut kosketusta tai yrittänyt ymmärtää. Näin niiden peilaavaan sitä miltä oikeasti tuntuu olla elossa. Olen nähnyt vaimoni synnyttävän ja käyvän läpi masennuksen, ja kaikki elokuvan tappelu, rakkaus ja läheisyys antoivat minulle perspektiiviä johonkin, mitä en muuten olisi voinut ymmärtää, Stanfield toteaa ja jatkaa:
– Ja se on ihan helvetin hauskaa.
Teksti: Marta Bałaga, Cannes. Kuvat: Kimberley French.