Jessica Alba ei olekaan tehnyt hetkeen muita kuin tv-sarjoja. Hänen viimeisin valkokangaselokuvansa oli vuonna 2019 ensi-iltansa saanut Killers Anonymous.
Hänet nähtiin viime vuonna myös Netflixin Trigger Warning -elokuvassa.
Lue myös: Russell Crowen ja Jessica Alban elokuvista tuttu Sophie Nyweide on kuollut 24-vuotiaana
Senpä takia onkin melko yllättävää, että hän tekee vakoojatoimintaelokuvan Mandela: Long Walk to Freedom– ja Tulppaanikuume-ohjaaja Justin Chadwickin kanssa.
Eden (Alba) on arvoituksellinen vakooja salaisella ja vaarallisella tehtävällä. Kun Eden vetää yksinhuoltajaisä Ben Dawsonin mukaansa suurten panosten vakoilumaailmaan, Benin elämä kääntyy päälaelleen.
Kun Beniä erehdytään luulemaan maailman vaarallisimmaksi palkkamurhaajaksi, tulee hänestä täydellinen houkutuslintu Edenille. Eden käyttää sekaannusta paljastaakseen vaikutusvaltaisen verkoston korruptoituneita poliitikkoja, mikä asettaa Benin CIA:n, Interpolin ja armottomien rikollisliigojen tähtäimeen.
Vihollisten lähestyessä joka suunnasta Edenin on pidettävä Ben hengissä tarpeeksi pitkään suorittaakseen tehtävänsä loppuun – samalla kun Benin on löydettävä sisältään toimintatähti selviytyäkseen ja palatakseen elämänsä tärkeimmän ihmisen, tyttärensä, luo.
Lähde: Geektyrant