Näyttelijä Jon Hamm kertoi tuoreessa haastattelussa, että halusi tehdä kaikkensa päästäkseen Top Gun: Maverick -elokuvaan mukaan.
CinemaBlend kertoo Hammin haastattelusta, jossa näyttelijä myöntää, ettei Beau ”Cyclone” Simpsonin rooli ollut kovin merkittävä, mutta hänelle itselleen tärkeä.
”Se oli mielenkiintoinen, koska sen elokuvan kohdalla ei voi erehtyä siitä, kuka on tähti. Näin alkuperäisen elokuvan, kun olin 14-vuotias. Olisin helvetti soikoon keittänyt kuvauspaikalla vaikka kahvia”, Hamm kertoo.
”Agenttini sanoivat, etteivät oikein tiedä, kun rooli ei ole kovin iso. Haluatko todella tehdä sen? Vastasin, että kaveri, kyse on Top Gun 2:sta. Elokuva merkitsi minulle henkilökohtaisesti niin paljon. Sanoin heille, että jos mokaatte tämän diilin, saatte kaikki potkut.”