Joukkorahoituksen avulla valmistunut Veronica Mars-elokuva joutui fanivihan kohteeksi, kun elokuvan rahoittajat eivät päässeetkään lataamaan elokuvaa koneilleen, kuten oli ennalta sovittu.
Tuotantoyhtiö Warner Bros. aikookin palauttaa rahat niille, joilla oli ongelmia elokuvan lataamisessa. Fanit olivat valittaneet pitkin perjantaita elokuvan lataamiseen liittyvistä ongelmista. Jotkut kommentoivat tuntevansa olonsa huijatuksi.
Syynä fiaskoon voidaan pitää sitä, että Warner Bros. julkaisi elokuvan ainoastaan Flixsterissä ja UltraVioletissa. Elokuvan voi ostaa myös iTunesista ja Amazonista, mutta rahoittajien oli pakko sitoutua käyttämään jompaakumpaa ensin mainituista palveluista
Warner Bros. omistaa Flixsterin.
Lähde: The Wrap
(Episodi/JA)