Kirjailija Juha Vuorisen samannimiseen romaaniin perustuvan Juoppohullun päiväkirja -elokuvan pääosanäyttelijät on valittu.
Rujoa juoppohullua, Juhaa näyttelee Joonas Saartamo, jonka aiempia elokuvia ovat muun muassa Tyttö sinä olet tähti (2005) ja Menolippu Mombasaan (2002).
Juhalle naisviisauksia jakaa Krista Kososen esittämä Tiina. Kosonen muistetaan elokuvista Prinsessa (2010) ja Suden vuosi (2007).
Ensi keväänä filmattavan elokuvan ohjaa samasta lähdemateriaalista aiemmin näytelmän tehnyt Lauri Maijala. Juoppuhullun päiväkirja tulee olemaan Maijalan ensimmäinen elokuvaohjaus. Maijala vastasi myös elokuvan käsikirjoituksesta.
Vuorinen toimii itse elokuvan tuottajana yhdessä Aleksi Bardyn kanssa. Bardy on aiemmin tuottanut elokuvia kuten Napapiirin sankarit (2010), Käsky (2008) ja Ganes (2007).
Ennen Juoppohullun päiväkirjaa Saartamo nähdään Sakari Kirjavaisen ohjaamassa sotadraamassa Hiljaisuus, joka on parhaillaan jälkituotannossa. Hiljaisuutta ennen valkokankaille ennättää 7. lokakuuta ensi-iltansa saava Joona Tenan ohjaama Syvälle salattu, jonka pääosassa nähdään Kosonen.
Kuvassa vasemmalta oikealle Maijala, Vuorinen ja Bardy. Sylissä Saartamo.
Teksti: Jani Svensk
Kuva: Nelly Tatti