Käytännössä koko Jurassic-franchise on rakennettu jo vuoden 1993 Jurassic Parkissa kuullulle toteamukselle: ”Elämä löytää keinon.” Vaikka ihmisillä olisi millaisia suunnitelmia keinotekoisesti henkiin herätettyjen jättiläisten hallitsemiseksi, luonto keksii keinon heittää kapuloita rattaisiin inhimillisen ahneuden avittamana.
Jurassic Park oli Steven Spielbergin uraauurtava sovitus Michael Chrictonin kirjasta. Se käynnisti tähän mennessä kaksi trilogiaa kattavan franchisen oheistuotteineen ja oli melkoinen harppaus efektien saralla. Spielberg toimii edelleen tuottajana Godzillasta tutun Gareth Edwardsin ohjatessa. Spielberg kutsui kaksi ensimmäistä Jurassic-elokuvaa kynäilleen David Koeppin käsikirjoittamaan uutuutta.
– Halusimme elokuvan, joka tuntuisi uudelta alulta pysyen silti aikaisempien elokuvien maailmassa, kuvailee franchisea pitkään tuottanut Frank Marshall. – Yhdistimme ”elämä löytää keinon” -teemaa keikkaseikkailuun ja hirviökauhuun. Meillä on uusia hahmoja, uusi paikka ja uusia dinoja, joista jotkut ovat kehittyneet tosi pahaan suuntaan. Samalla Rebirthissä on samaa sävyä kuin Jurassic Parkissa. Se johtuu pitkälti kokoamastamme luovasta työryhmästä.
Rebirthin syntytarina alkoi lähes välittömästi vuoden 2022 Jurassic World Dominionin tuotua toinen trilogia päätökseensä. Vanhat hahmot olivat tuskin ehtineet eläkkeelle, kun elokuvat Jurassic Park ja The Lost World: Jurassic Park käsikirjoittanut Koepp sai puhelun Spielbergiltä.
– Hän sanoi: ”Hei, haluaisitko tehdä vielä yhden?” kertoo Koepp, joka ei aikaillut suostumista. – Tarinoiden kehittäminen Stevenin kanssa on hauskaa, koska hän on mainio tarinaniskijä. Meillä synkkaa hyvin.
– Elämä löytää keinon -teema sopii niin dinosaurusten ja luonnon sitkeyteen kuin myös hahmojen kamppailuun, Koepp toteaa.
Kaksikko pähkäili Dominionin jälkeistä maailmaa, jossa dinot juoksevat vapaina. He ottivat lähtökohdaksi Crichtonin kirjat ja niiden tiedepohjaiset lähtökohdat ja päättivät, ettei yhteiselo kestäisi kauan. Planeettamme on tyly ellei peräti toksinen mesotsooisen ajan olennoille. Niinpä dinot ovat jälleen sukupuuton partaalla.
Dinosaurusten yhdeksän käskyä
Tapahtumapaikaksi luotiin uusi ”kadonnut maailma”. Satoja kilometrejä Etelä-Amerikan rannikolta sijaitsee Ile Saint-Hubert, vuoristoinen sademetsien ja mangrovesoiden saari, jossa on muinaisten sivilisaatioiden jäännöksiä. Siellä on myös tuoreempia jälkiä ihmisistä: dinosauruksia puistoihin kloonanneen InGen-firman tutkimuslaitos, jossa jotain on mennyt pahasti pieleen 18 vuotta aikaisemmin ja Ile Saint-Hubert on nyt kiellettyä aluetta, jonka lämpimiä rantavesiä partioivat mosasaurusten kaltaiset jätit.
Koepp ja Spielberg tarvitsivat enää syyn maihinnousuun saarelle. He keittivät kasaan juoneen lääkefirmasta, joka varustaa erikoisryhmään keräämään dna:ta quetzalcoatlus-lentoliskoilta, uivilta mosasauruksilta ja saarella vaeltavilta jättimäisiltä titanosauruksilta.
– Taustatutkimuksissa selvisi, että etenkin suurilla dinosauruksilla oli pitkä elinkaari ja vähän sydänsairauksia. Ne puolestaan ovat ihmisten iso ongelma, joten sain idean dna:sta syntetisoidusta lääkkeestä. Mikä mukavinta, sekin sopi ”elämä löytää keinon” -moton alle!
– Kuka tahansa ymmärtää pidemmän elämän konseptin, ja yhdistettynä huimaan palkkioon se tuntui täysin pätevältä syyltä tutkimusryhmälle lähteä maailman vaarallisimpaan paikkaan.
Koska seikkailuun tarvitaan ongelmia, Koepp ja Spielberg upottivat Delgadon perheen veneen, mikä pakottaa erikoisryhmän pohtimaan prioriteettejaan. Lisäksi kaksikko loi uusia outoja olentoja, InGenin pieleen menneitä geneettisiä kokeiluja. Yksi niistä sai alkunsa Koeppin tehdessä pihatöitä.
– Olin uusimassa lahonneita pylväitä, ja yhden sisältä ilmestyi yhtäkkiä kaksi pitkäkyntistä kouraa. Niitä seurasi loputtoman pitkät käsivarret ja sitten pää. Se oli valtava, litimärkä lepakko. Ajattelin: ”Sinä pääset elokuvaan!”
Spielbergiä kiehtoi erityisesti meressä partioiva mosasaurus ja Koepp tarttui siihen.
– Oli hienoa tehdä osasta elokuvaa meriseikkailu. Sellaista ei ole aikaisemmin nähty Jurassic-elokuvissa, ja se oli samalla uusi tapa kuvata kaunista luontoa, joka on osa franchisea.
Mosasaurushyökkäys olikin ensimmäinen kohtaus, jonka Koepp kirjoitti.
– Vedessä kuvaaminen on aina mutkikasta, hän hykertelee. Muistan säälineeni tyyppejä, jotka joutuisivat toteuttamaan sen. Mutta minä olen vain käsikirjoittaja, se on heidän ongelmansa!
Lisäinspiraatiota löytyi Crichtonin kirjojen kohtauksista, joita ei käytetty kahdessa ensimmäisessä elokuvassa. Esimerkiksi hetki, jolloin päähenkilöt jokimatkalla kohtaavat laguunissa lekottelevan tyrannosauruksen.
– Rakastimme sitä pätkää, ja pohdimme sen sisällyttämistä jo Jurassic Parkiin. 90-luvun alussa tietokone-efektien käytössä oli rajansa, joten niin budjetti- kuin rytmityssyistä jätimme sen pois. Kun Stevenin kanssa aloimme työstää Rebirthiä, se oli ensimmäinen asia, jonka halusimme mukaan. Onhan T. Rex tähtemme, sen pitää tehdä ainakin cameo.
Ennen urakointiin ryhtymistä Koepp katsoi kuusi aikaisempaa elokuvaa ja loi yhdeksän käskyä, joita kaikkien Jurassic-elokuvien pitäisi noudattaa. Ne ovat nyt Universalin liikesalaisuuksia, mutta hän suostuu paljastamaan niistä muutaman: Jurassicien pitäisi olla mahdollisimman autenttisia tieteellisesti, niiden on pysyttävä aikaisempien jatkumossa ja niiden on oltava hauskoja.
– Huumori on tällaisten elokuvien happi, Koepp vakuuttaa. – Ei itsetietoisesti vaan uskottavasti hahmolähtöisesti. Minulle hauskaa on, kun hahmot yrittävät pysyä tyyninä vähättelemällä hengenvaaraa, jossa he ovat.
Tähtien sodasta Jurassic Parkiin
Nopean tuotantoaikataulun vuoksi ohjaksiin tarvittiin joku, jolla on kokemusta ison budjetin franchisesta. Gareth Edwardsin ansioluettelo tuntui juuri sopivalta. Vuonna 2010 hän teki näyttävän debyytin pienen budjetin Monsterilla, 2014 oli vuorossa Godzilla, joka esitteli jättihirviön uudelle sukupolvelle ja 2016 Rogue One oli kuin Star Warsien keikkaelokuva.
Ja vaikka Spielberg ei sitä tuolloin tiennyt, Edwards oli opiskellut hänen elokuviaan pitkään Englannissa kasvaessaan. Kymmenvuotiaana hän päätti Indiana Jones ja tuomion temppeli -elokuvan tekemisestä kertovan dokumentin katsottuaan opiskella kuvakäsikirjoittamista ja erikoistehosteita.
– Elokuvani ovat oikeastaan olleet yrityksiä tehdä oma Jurassic Parkini, jotkut vähän itsestään selvemmin kuin toiset, Edward toteaa.
Hän oli itse asiassa juuri ennen Frank Marshallin puhelua tutkinut Jurassic Parkia erästä pohtimaansa projektia varten. Hän oli myös kirjoittanut nelisivuisen analyysin siitä, miksi elokuva toimii niin hyvin.
– Teen sitä joskus, kun rakastun elokuvaan, Edwards tunnustaa. – Kirjoitan pieniä esseitä yrittäessäni ratkaista niiden maagista koodia. Ja sitten Frank Marshall soitti Rebirthistä. Elämän pieniä sattumuksia!
Toisaalta Edwards toivoi, että käsikirjoitus olisi tarjonnut syyn kieltäytyä kunniasta, sillä hän oli uuvuksissa The Creator -elokuvan jäljiltä. ”Valitettavasti” niin ei käynyt.
– Se oli tarina missiosta, joka muuttuu selviytymistarinaksi täynnä yllätyskäänteitä. Se nivoi yhteen ja tasapainottelee seikkailua ja tunteellista perhetarinaa. Sen matka oli jaettu selkeisiin osioihin eri ympäristöissä maalla, merellä ja ilmassa. Itsenäisistä lyhäreistä koostui eeppinen vuoristorata. Paikoin Tappajahai, ajoittain Indiana Jones ja välillä se nautiskeli luonnon majesteettisuudesta kuin David Attenborough, Edwards maalailee.
Tiivistä aikatauluakin enemmän Edwardsille tuotti haastetta päästä yli Steven Spielbergin jumaloinnista.
– Säveltäjä voi ihailla Mozartia, mutta Mozart eli aikoja sitten ja on myyttinen hahmo. Tämä elokuvan mestari on edelleen vahvasti keskuudessamme, ja istuminen samassa huoneessa hänen kanssaan oli surrealistinen kokemus. Kuin saisi selville, että Joulupukki on oikeasti olemassa.
Edwards halusi käyttää Jurassic Parkia lähtökohtana Rebirthin sävyissä.
– Jurassic Parkia markkinoitiin perhe-elokuvana, mutta minusta se on perhe-elokuvaa todistajansuojeluohjelmassa teeskentelevä kauhutarina. En hetkeäkään kuvittele pääseväni Stevenin alkuperäisen tasolle, mutta toivottavasti olemme tehneet sen arvoisen elokuvan. Halusin sen tuntuvan siltä, kuin Universal-studio olisi löytänyt holveistaan unohtuneen Jurassic Park -jatko-osan ysäriltä.
Sinnikkyys kannattaa
Scarlett Johanssonin esittämä kokenut pelastusoperaatioekspertti, entinen erikoisjoukkojen sotilas Zora Bennett on Rebirthin alussa risteyskohdassa. Ison lääkefirman lupaama jättipalkkio mahdollistaisi lokoisat eläkepäivät. Mutta Ile Saint-Hubertin dinojen asuttamat viidakot haastavat hänen luonnettaan ja moraalista kompassiaan ja tarjoavat erilaisen elämänmuutosmahdollisuuden.
Lapsesta asti Jurassic-elokuvia fanittanut Johansson otti tehtäväkseen Rebirth-roolin saamisen.
– Yksi ensimmäisistä elokuvateatterimuistoistani on Jurassic Parkista. Viimeiset 15 vuotta olen seurannut Jurassic-franchisea ja jokaisen uuden elokuvan yhteydessä olen antanut ymmärtää olevani käytettävissä, mutta koskaan ei napannut.
Tällä kertaa Johansson ei jättänyt mitään sattuman varaan vaan soitti Spielbergille heti Rebirth-huhuja kuultuaan ja ehdotti tapaamista
– Ehdotin ihan yleistä tapaamista, mutta tietysti toivoin hänen lipsauttavan jotain Jurassicista. Puhuimme tunteja ja jossain vaiheessa vain töksäytin: ”Steven, haluan tosi pahasti siihen elokuvaan, vaikka vain hahmoksi, joka kuolee viiden ensimmäisen minuutin aikana. Se on lapsuuden unelmani.”
Gareth Edwards kokousti studiojohdon kanssa, ja nimet lentelivät roolituksia pohdittaessa.
– Jossain vaiheessa Steven sanoi: ”Tiedättekö, Scarlett Johansson on vainonnut minua kuukausia. Aina, kun näen hänet, hän puhuu vain Jurassic-elokuvasta.” Minä ihmettelin, että miksi edes istumme kokouksessa, kun voisimme vain soittaa hänen agentilleen, se olisi täydellistä.
Johansson työsti ideoitaan Zorasta David Koeppin kanssa.
– Zora on palkkasoturi, jolla on värikäs menneisyys, ja minulle oli tärkeää, että se tuntuisi uskottavalta. Puhuimme Davidin kanssa paljon siitä, mitä Zoran elämästä puuttuu. Hän on tehnyt paljon uhrauksia muiden puolesta, mitä hän olisi valmis tekemään omaksi hyväkseen?
– Garethilla on uskomaton visuaalinen sanasto, Johansson kehuu ohjaajansa. – Hän näkee valmiin elokuvan mielessään ja hän pystyy kuvailemaan miltä kohtaus näyttää lopputuloksessa. Olen urani aikana tavannut vain pari ohjaajaa, joilla on samanlainen kyky. Oli ihana työskennellä hänen kanssaan elokuvassa, joka oli kummallekin unelmaprojekti.
Taidetta ja bisnestä
Armeija-aikoinaan Zora ystävystyi Duncan Kincaidin kanssa, joka myös on siirtynyt palkkasoturin hommiin. Hän on armeijan riisutun partioveneen kapteeni ja suostuu isosta summasta kuljettamaan tutkimusryhmän Ile Saint-Hubertille ja tarjoamaan suojelustaan. Tehtävästä tulee kuitenkin henkilökohtainen, kun he törmäävät haaksirikkoutuneeseen perheeseen. Duncanin rooliin Edwards valitsi Mahershala Alin.
– Mahershala tuo mukanaan suoraselkäisyyttä ja uskottavuutta, Edwards kommentoi. – Hän on valinnoillaan ja suorituksillaan todistanut, että Tappajahain kaltaiset rakastamani elokuvat voivat olla sekä taiteellisia että kaupallisia; ne eivät sulje toisiaan pois.
Ali on kaksinkertainen Oscar-voittaja elokuvista Moonlight ja Green Book. Motivaatio Rebirth-rooliin löytyi kotoa.
– Arvostin mahdollisuutta näytellä elokuvassa, jonka tyttärenikin voisi mennä katsomaan. Duncan tuntui myös erilaiselta viime vuosina esittämistäni hahmoista. Moderni merirosvo, jolla on hyvä sydän. En juuri ole lukenut toimintaseikkailukäsikirjoituksia, mutta tämä tuntui jännittävältä lajityypin edustajalta.
– Thaimaa oli uskomaton kuvauspaikka. Välillä myös vähemmän ihmeellinen, mutta oikeista syistä. Siellä oli hautovan kuumaa ja erilaisia eläimiä riitti. Kesken kohtauksen näkee apinan kiipeävän kalliolla tai käärmeen uivan vedessä. Lepakoita, skorpioneja. Oli tosiaan kuin olisi ollut oikeassa seikkailussa. Kuka saa tehdä tällaista työtä? Minä!
Maltalla puolestaan kuvattiin Duncanin laivalle sijoittuvat kohtaukset.
– Se oli yhtä loputonta stunttia. Laivalavastetta heiluteltiin eri tavoin, kun tuulikoneet ja vesitykit tylyttivät meitä. Ei tarvinnut teeskennellä olevansa merillä.
Edwards oli kiitollinen Alin sitkeydestä ja roolissa pysymisestä.
– Hän antaa niin paljon, oli hän sitten itse äänessä tai reagoi jonkun muun toimiin. Leikkaushuoneessa oli valinnanvaikeutta, olisimme voineet tehdä lyhärin pelkästään Mahershalan reaktiokuvista.
Lapsuuden unelmia
Vanha hahmokaarti jäi eläkkeelle Jurassic World Dominionissa, mutta Rebirthissä on linkki aikaisempiin elokuviin. Dinosauruksiin erikoistunut, museossa työskentelevä paleontologi Henry Loomis on opiskellut Sam Neillin esittämän Alan Grantin alaisuudessa. Hänet houkuttelee mukaan mahdollisuus viimeinkin nähdä dinosauruksia niiden omassa ympäristössä. Hänestä tulee ryhmän omatunnon ääni, kun heille selviää salaisuuksia tehtävästään ja saaren kauhuista.
Henryä esittää Wicked-elokuvien prinssi Fiyero, Jonathan Bailey.
– Jonathanissa on lapsenomaista ihmetystä ja innostusta, joten hän sopi hyvin paleontologiksi, joka ei koskaan ole nähnyt dinosaurusta luonnossa, Edwards analysoi. – Hänellä on pilkettä silmäkulmassa, mutta hän on myös uskottava hahmona, jonka tehtävänä on selittää tiedettä muille hahmoille ja yleisölle.
Myös Bailey laskee Jurassic Parkin lapsuutensa oleellisiin kokemuksiin.
– Olin viisivuotias, joten oli perheeltäni kyseenalaista viedä minut PG-13-elokuvaan, Bailey nauraa. – Se oli henkinen kokemus, ei vain vision ja fantasian vuoksi vaan koska se puhui modernin maailman suhteesta menneeseen ja luontoon. Hahmot olivat eläviä ja leikkisiä, käsikirjoitus jäntevä ja koska kyseessä oli Spielberg, se oli ylellistä eskapistista herkkua. Ja vaikka nyt saan palkkaa tämän sanomisesta, kuka voisi unohtaa John Williamsin musiikin!
– Oli erityistä kantaa Alan Grantin soihtua eteenpäin, tunnelmoi Bailey, jonka hahmo käyttää samaa lastaa kuin Sam Neillin hahmo Jurassic Parkissa.
Henryn monet kohtaukset Zoran kanssa saivat Baileyn ihailemaan Johanssonin toimintataitoja. Hahmon oma, erityinen toimintasankarihetki sijoittuu tutkimusryhmän laivalle.
– Henryn oli vedettävä Zoraa takaisin laivaan, koska hän oli menossa laidan yli. Vesitykit moukaroivat minua, laiva keikkui ja sisäinen lapseni, joka ei silloin ollut kovin sisäinen, hihkui riemusta. Ne olivat elämäni spielbergmäisimmät kolme minuuttia.
Jokainen kohtaus ei kuitenkaan ollut yhtä juhlaa. Bailey joutui piilottelemaan korkean paikan kammoaan kalliokiipeilykohtauksessa. Ja sitten oli käärmeitä.
– Elokuvaa tehdessä haluaa tuntea olevansa sen maailmassa. Se on helppoa, kun kahlaa vyötäisiään myöten vedessä, joka kuhisee käärmeitä. Meillä oli käärmevahteja, jotka tekivät olon turvalliseksi, mutta he myös sanoivat asioita kuten: ”Varokaa sitten tuota, se on tappavan myrkyllinen.” En ole ikinä kokenut mitään vastaavaa, ja toivon, että katselukokemus on yhtä antoisa ja hauska.
Kuvat ja haastattelut: Universal Pictures & Amblin Entertainment. Toimittanut Jouni Vikman.