Kaksi seuraavaa Bondia jo tekeillä – luvassa kahden elokuvan mittainen juoni

27.10.2012 01:22

Eilen ensi-iltansa saanut 007 Skyfall otettiin ennakkoarvioissa kehuen vastaan, joten ei ole yllättävää, että seuraavat Bondit ovat jo tulilla. Kahdelle seuraavalle osalle on valittu käsikirjoittaja, joka suunnittelee elokuvasarjan uudistamista, kahden elokuvan verran kestävää juonikuviota.

Kolminkertainen Oscar-ehdokas John Logan on pestattu käsikirjoittamaan tulevat Bondit, järjestyksessään 24. ja 25..

Jos Loganin studiolle myymä suunnitelma kaksoiselokuvasta toteutuu, lienee luvassa molempien osien peterjacksonmaiset yhteiskuvaukset.

Logan käsikirjoitti myös 007 Skyfallin, mutta teki sen kokeneiden Bond-kynien, Neal Purvisin ja Robert Waden avustuksella. Tällä hetkellä näyttäisi siltä, että Logan saisi hoitaa jatko-osat omin voimin.

Logan ei suinkaan ole mikään alan höyhensarjalainen, jolle Bondit olisivat jokin uskalias koetinkivi. Miehen aiemmista käsikirjoituksista ovat syntyneet muun muassa elokuvat Hugo (2011), Rango (2011), Viimeinen samurai (2003) ja Gladiaattori (2000). Myös Darren Aronofskyn ja Russell Crowen tuleva Noah-elokuva on Loganin käsialaa.

Seuraavan Bond-elokuvan on tarkoitus ilmestyä loppuvuodesta 2014.

Kuva Skyfallista.

Lähde: Deadline