Marraskuussa 2006 ryhmä amerikkalaisia laivaston SEAL-erikoisjoukkoja, kaksi paikallista tiedustelijaa ja kaksi maihinnousujoukkojen jäsentä osallistuivat vaaralliseen tehtävään Al-Qaidan hallitsemassa Ramadin provinssissa Irakissa. Heidän tarkoituksensa oli yön pimeydessä livahtaa asemiin yksityisasuntoon turvaamaan maajoukkojen liikkumista seuraavana päivänä.
Ryhmä ei tiedä asettuneensa kapinallisrakennuksen naapuriin. Al-Qaida sinkoaa heidän asemiinsa kranaatin, joka haavoittaa kahta sotilasta. Evakuointiyrityksen aikana tienvarsipommi tekee vielä pahempaa tuhoa.
Warfare avautuu lähes reaaliajassa, ja sen pitkät otot, yksityiskohtaiset lavasteet ja karhea realismi kuvastavat sodan sekasortoisuutta mutta myös sen takomaa aseveljeyttä. Sen kuvaamiin tapahtumiin osallistui veteraani Ray Mendoza, joka oli auttanut Alex Garlandia myös Civil War -elokuvan taistelukohtauksissa.
– Tämän elokuvan tarkoitus on muistuttaa sotapäätöksiä tekeviä siitä, että kun kutsu käy, siihen vastaa yleensä Amerikan nuoriso.
– Warfare rajoittaa sodan ja tulituksen alla olemisen romantisointia, toteaa operaation vastaavaa upseeria esittävä Will Poulter. – Lähes found footagen tapainen kuvaus antaa autenttisemman ymmärryksen paineen alaisesta taistelutehtävästä.
Elliott Miller, jonka riskialtis evakuointi ramadilaisesta rakennuksesta on Garlandin ja Mendozan sykettä nostattavan tarinan ydin, oli monien muiden ryhmän jäsenten ohella paikalla kuvauksissa. He auttoivat rakentamaan tapahtumien kulkua, mutta heille myös selvisi asioita, joita he eivät voineet nähdä tuona kohtalokkaana päivänä.
– Elokuva ei ole vain immersiivinen kokemus, se myös auttaa kommentoimaan taistelua. Usein sotilaat haluavat puhua sodasta keskenään tai perheet yrittävät ymmärtää sitä, mutta taistelun sekavuus tai ystävän haavoittuminen, niistä on vaikea puhua, Mendoza toteaa. – Muistoja seuraa joskus ymmärrys ja jonkinlainen päätös asioille. Olimme nuoria Ramadissa taistellessamme, eikä meillä ollut työkaluja käsitellä sitä kuin vasta 20 vuotta myöhemmin.
Warfare ei noudata perinteisten sotaelokuvien kaavaa.
– Oikea elämä ei päästä ihmisiä pulasta, ei ole häivytystä, musiikkia tai leikkausta muualle, Garland kuvailee lähestymistapaansa. – Siinä jamassa on, kunnes olosuhteet muuttuvat. Warfare nojaa todellisuuteen, ei elokuvalliseen silotteluun.
– SEAL-joukon ei ollut tarkoitus viipyä asunnossa pitkään, mutta heidät löydetään ja heidän kimppuunsa hyökätään, summaa tarkka-ampuja Elliott Milleriä esittävä Cosmo Jarvis. – He yrittävät toimia koulutuksensa mukaan, mutta hyökkäyksen intensiteetti vain kasvaa, ja heidän on työskenneltävä yhdessä selvitäkseen epätoivoisesta tilanteesta.
Sisällissodasta Irakiin
Kaksi vuosikymmentä Ramadin tapahtumien jälkeen laivastosta eläköitynyt Mendoza löysi uuden ammatin. Hänestä oli tullut Hollywoodin stunttimies, joka erikoistui koreografioimaan toimintaelokuvien ammuskelukohtauksia. Erään koordinaattorin kautta hän tutustui ohjaaja-käsikirjoittaja Alex Garlandiin. Civil War -elokuvan konsulttina hän suunnitteli taistelukohtauksia, mukaan lukien lopun hyökkäys Valkoiseen taloon.
Sen valmistelujen aikana Garland ja Mendoza havaitsivat tulevansa hyvin toimeen. Civil Warin kuvausten aikana Mendoza kertoi Garlandille jatkuvasti mielessään pyörivästä tapahtumasta, kun hän kantoi tajutonta Elliottia kohti pelastavaa tankkia.
– Elliott ei muista siitä vuoden 2006 päivää, mutta muut SEAL-joukon jäsenet muistavat. Halusin etsiä heidät ja kerätä kaikkein muistot ja näkökulmat dokumentiksi, jonka avulla hänkin voisi kokea tapahtumat.
Civil Warin kuvausten päätyttyä Garland ja Mendoza istuivat viikoksi alas purkamaan Elliottin tarinaa. Mendoza kuvaili tapahtumia minuutti minuutilta ja Garland kirjasi niitä ylös. He haastattelivat Mendozan tiimiläisiä ja rakensivat editoimattomista muistoista käsikirjoituksen. He pyrkivät tietoisesti realismiin ilman kaunistelua tai liioittelua.
– Tämä oli hyvin erilainen kirjoitusprosessi aikaisempiin verrattuna, toteaa Garland, joka on arvostettujen romaanien ohella kynäillyt elokuvat 28 päivää myöhemmin, Ex Machina ja Hävitys (Annihilation). – Pyrin kirjoittajan valintojen sijaan keskittymään kertojien näkökulmaan. Jos muisto jostain sattumuksesta pystyttiin varmistamaan, se sisällytettiin tarinaan.
Kaksikko kutsui prosessia lähes rikostekniseksi.
– Kaikilla oli erilainen näkökulma. Erityisesti traumaattiset muistot alkoivat olla ristiriidassa keskenään mitä useampi osallistui haastatteluihin, Mendoza kertoo. – Ajan myötä muistot asettuvat lokeroihin. 20 vuoden aikana unohtuneet muistot alkoivat virrata herättäen yhä uusia mielleyhtymiä ja informaation tulvan.
Kirjoittajakaksikko pohti, voiko Warfaren luokitella tosikertomukseksi ottaen huomioon ihmismuistin epäluotettavuuden. Toisin kuin Dunkirkissä ja Pelastakaa sotamies Ryanissa he eivät olleet keksineet hahmoja tai manipuloineet tapahtumia.
– Kun yhdistimme SEAL-sotilaiden aikajanat, meillä oli lopulta tarpeeksi monesta lähteestä kerrottu tarina, jonka pystyimme tuomaan valkokankaalle.
Silloin oli vuorossa näyttelijävalinta. Garland ja Mendoza olivat kirjoittaneet tarinan yhdessä, mutta sen jälkeen Garland otti logistisemman roolin ja jätti näyttelijöiden kanssa työskentelemisen enemmän Mendozalle.
Joukkoja kokoamassa
Hollywoodin näyttelijälakon jälkeen tuotannot olivat olleet jäissä, ja Warfaren tekijöiden oli iskettävä nopeasti saadakseen haluamansa näyttelijät näiden palatessa töihin vuoden 2023 joulukuussa.
– Sotaelokuvissa näkyvät yleensä jo kypsään ikään ehtineet tähdet. Halusin kaksi- ja kolmekymppisiä, koska he ne taistelut oikeasti sotivat, Mendoza toteaa.
Näyttelijöiden oli myös kestettävä fyysisesti vaativista 25 päivän kuvauksista Lontoon laitamilla. Garlandin mukaan heidän piti ruksia useita laatikoita.
– Olivatko he hyviä näyttelijöitä, jotka ymmärsivät roolinsa? Pystyivätkö he lähestymään materiaalia oikein? Oliko heillä oikea asenne, kestikö heidän fysiikkansa?
Reservation Dogs -sarjan D’Pharaoh Woon-A-Tai sai kunnian esittää kommunikaatioupseeri Ray Mendozaa.
– Käsikirjoituksen perusteella se ei vaikuttanut tyypilliseltä Hollywood-jutulta. Nämä tyypit eivät totelleen määräyksiä ja tekivät mitä tarvittiin ryhmän pelastamiseksi. Halusin nähdä miten se veljeys kehittyisi.
Charles Melton (May December) oli vastuu-upseeri Jake Wayne.
– Tarinaan uppoutui askel askeleelta, kun sen näki ja koki kulkevan reaaliajassa. Miesten väliset suhteet lomittuivat SEAL-joukkojen taktiseen koulutukseen.
Stranger Thingsin Joseph Quinnin rooli perustui myös vakavasti haavoittuneeseen Joe Hildebrandiin.
– Käsikirjoitus pudottaa katsojan keskelle näiden tyyppien elämää ilman kummempaa pohjustusta. Alex ja Ray tekivät heistä yhden organismin, joka navigoi läpi jostain kamalasta veljeyden ja toveruuden voimalla.
Shōgun-tähti Cosmo Jarvis sai tarkka-ampuja ja lääkintämies Elliott Millerin keskeisen roolin.
– Huolimatta kaikesta eliittijoukkokoulutuksestaan he kamppailivat niin inhimillisten asioiden kanssa selviytyäkseen.
Warfaren muita keskeisiä näyttelijöitä olivat Will Poulter (Midsommar), Evan Holtzman (Hit Man), Finn Bennett (True Detective: Night Country), Noah Centineo (To All the Boys I’ve Loved Before), Henrique Zaga (The Ministry of Ungentlemanly Warfare), Taylor John Smith (Where the Crawdads Sing), Kit Connor (Heartstopper), Michael Gandolfini (Daredevil: Born Again) ja Adain Bradley (Wrong Turn). Näyttelijät majoitettiin viideksi viikoksi samaan hotelliin. Symbolisena eleenä he ajoivat toistensa hiukset ennen kuvauksia edeltävää kolmen viikon rankkaa harjoitusleiriä.
Kuntoa ja veljeyttä rakentamassa
Mendozan johdolla näyttelijät kävivät läpi BUD/S-pohjaisen (Basic Underwater Demolition SEAL) harjoitusohjelman, jonka tarkoitus on valmistella SEAL-joukkoja toimimaan paineen ja rasituksen alaisina. Näyttelijät opettelivat kaikkea niin aseiden ja radioiden käsittelystä taktiseen toimintaan ja ryhmähengen rakentamiseen.
– He olivat yhdessä joka hetki. Harjoitusten ulkopuolella he hengailivat, treenasivat, aterioivat, pyykkäsivät…, Mendoza kertoo. – Pistimme heidät mankelin läpi, ja heidän yhteytensä syntyi orgaanisesti.
– SEAL-operaatioissa on luotettava täysin muihin. Harjoitusleiri oli innovatiivinen tapa valmistella läheisyyttä ennen kuvauksia, Jarvis lisää.
– BUD/S-harjoituksille on tyypillistä henkilökohtainen seinä, hetki jolloin ei enää usko pystyvänsä jatkamaan. Omaksi yllätyksekseen kuitenkin vain sinnittelee, Poulter kuvailee.
Miehet saivat myös pikakurssin armeijan kommunikointiin ja terminologiaan.
– Se on ihan oma kielensä, hyvin suora ja ytimekäs, Mendoza kuvailee. – On tiedettävä milloin rauhoittua, jotta informaatio välittyy radiosignaalien välityksellä ilman häiriöitä.
Näyttelijät opettelivat aseiden käyttöä niiden pitelemisestä ammuntojen kautta huoneiden varmistamisharjoituksiin. He oppivat myös evakuointikäytäntöjä ja kantoivat toisiaan paareilla kilometrikaupalla. Jonkin verran heille helpotettiin asioita.
– Tyypillisesti SEAL-sotilas kantaa operaation vaatimusten mukaan 30–45 kiloa varusteita. Näyttelijöillä oli yllään ehkä vähän yli 20 kiloa, Mendoza myhäilee.
Antaa palaa
Koska iso osa Warfaresta sijoittuu ramadilaisen asunnon kahteen kerrokseen, Garland ja Mendoza piirsivät harjoitusleirin viereiseen varastoon sen pohjapiirrustuksen. Opiskellessaan käytännön liikkumista näyttelijät tutustuivat jo varsinaiseen kuvauspaikkaan.
– Opetellessamme tilojen varmistamista oikealla aseiden käsittelyllä teimme sen huoneissa, joissa kuvauksissa kulkisimme, Jarvis toteaa.
Warfare kuvattiin toisen maailmansodan aikaisesta lentokentästä studioksi muunnetulla kentällä.
– Yhtenä päivän harjoittelimme rakennuksissa liikkumista ja ampumista, seuraavaksi teimme sitä lavasteissa, Mendoza kertoo. – Näyttelijöiden kannalta yhtäkkiä paikalla vain oli kameroita.
Huolellisesti koreografioidut toimintakohtaukset saattoivat kestää viisi tai kymmenenkin minuuttia, ja lopun evakuointikohtauksella on mittaa 15 minuuttia.
– Pitkät otot sallivat leijumista tiloissa, joissa ihmiset tekevät asioita samanaikaisesti, ja saimme filmille asioita, joita ei voi käsikirjoittaa, Garland kertoo. – Tehdessään yli kymmenminuuttisia ottoja toisensa perään näyttelijät välillä haukottelevat, venyttelevät, raapivat päätään. Se oli todellisuutta elokuvan sisällä.
Harjoitusten jälkeen pitkät otot olivat näyttelijöiden kannalta kuin teatteria.
– Massiivisten yleiskuvien jälkeen kohdistettiin pikkujuttuihin, mutta Alex oli paukuttanut meihin ajatuksen, että kuten lavalla, meidän on koko ajan tiedettävä mitä teemme, Quinn kuvailee.
Kaikki osastot työskentelivät immersiivisen kuvauskokemuksen eteen. Armeijan kommunikointiohjaaja oli paikalla auttamassa Woon-A-Taita välittämään informaatiota oikealla radiokielenkäytöllä. Vuorosanoja äänitettiin radioyhteyden välityksellä samalla kun kuvauspaikkaa pommitettiin realistisilla ääniefekteillä.
– Kameroiden pyöriessä ohjasimme kaiuttimiin lentokoneiden ääniä, haukkuvia koiria, ihmisten ääniä ulkopuolelta, Mendoza maalailee.
Lopputulos oli aisteja pyörryttävää sodan sumua, johon Garland ja Mendoza olivat pyrkineet.
– Tarinan kertominen hetki hetkeltä kronologisesti oli jo jännään, koska se ei ole tyypillistä elokuvaa, Melton toteaa. – Kun on elänyt ja työskennellyt lavasteissa pitkiä aikoja, luonnollinen draama ja jännite nousee pintaan.
Ryan Conderin johtama efektitiimi hoiti Warfaren runsaat ammuskelut ja räjähdykset. Heidän oli oltava huolellisia kronologisesti etenevissä kuvauksissa, sillä kun jokin asia tuhottiin, se pysyi tuhoutuneena. Tiimi yhdisti asunnon tuhoamisessa räjäytettäviä valepilareita homman hoitaviin räjähteisiin, jotka lopulta musersivat varsinaiset kannatinrakenteet.
– Warfaren hyökkäys aisteja kohtaan on loputon. Emme päästä yleisöä pulasta, koska heidän on tunnettava mitä ryhmä tunsi, Mendoza toteaa.
– Tulitus kesti loputtomiin, se oli äänekästä ja tunsimme räjähdykset. Elokuvaa katsomalla tuntee saman kuin ammattisotilas.
Kuvat ja haastattelut: A24. Toimittanut Jouni Vikman
Lue myös: Tilaa Episodin uutiskirje ja tiedät mitä katsoa! Nappaa katseluvinkit suoraan sähköpostiin tästä.