Barbarian-ohjaaja Zach Cregger on tehnyt uuden kauhuhitin. Weapons niittää parhaillaan kovaa tulosta maailman lippukassoilla.
Cregger paljasti juuri, että hän joutui leikkaamaan erään hahmon taustatarinan pois elokuvasta. Hän haluaisi tehdä esiosaelokuvan tälle hahmolle.
Lue myös: Uusi kauhuleffa nappasi ykköspaikan 2000-luvun nostalgiapommin edeltä
Kyseessä on Amy Madiganin esittämä Täti Gladys.
Cregger oli kuvannut kokonaisen Täti Gladysista historiasta kertovan luvun, mutta se piti leikata pois, jotta tarinasta saatiin suoraviivaisempi.
Huhujen mukaan Warner Bros. ja New Line neuvottelevat parhaillaan Creggerin kanssa esiosasta.
Cregger tekee parhaillaan Resident Evil -reboottia, joten hänellä riittää kiireitä ennen esiosaa.
Hän on myös käsikirjoittanut Henchmen-nimisen elokuvan, joka sijoittuisi Batman-maailmaan. Se kertoo pikkurikollisesta, joka saa onnenkantamoisen avulla Batmanin pois pelistä. Pikkurikollinen nousee nopeasti Gothamin alamaailman ykkösnimeksi.
Cregger on myös käsikirjoittanut Flood-nimisen scifi-elokuvan, jonka haluaisi tehdä.
Elokuun 8. päivä ensi-iltansa saanut Weapons on kerännyt jo hieman yli 80 miljoonaa dollaria maailman lippukassoilla.
Lähde: Film-News
Lue myös: Tilaa Episodin uutiskirje ja tiedät mitä katsoa! Nappaa katseluvinkit suoraan sähköpostiin tästä.