Constantine (2005) on synkkäsävyinen ja yliluonnollisia teemoja käsittelevä toimintatrilleri, jonka pääosassa nähdään Keanu Reeves. Elokuva perustuu DC Comicsin Hellblazer-sarjakuviin, ja sen on ohjannut Francis Lawrence – kyseessä oli hänen ensimmäinen pitkä elokuvansa.
John Constantine (Reeves) on kyyninen ja elämää nähnyt demoninmetsästäjä, jolla on kyky nähdä enkeleitä ja demoneita ihmisten joukossa. Nuoruudessaan tekemänsä itsemurhayrityksen vuoksi hän on saanut ”lipun helvettiin” ja metsästää nyt helvetin palvelijoita yrittäen ansaita sielulleen pelastuksen.
Kun poliisi Angela Dodson (Rachel Weisz) tutkii kaksoissisarensa epäilyttävää itsemurhaa, hän pyytää Constantinea avukseen. Tutkimukset johdattavat kaksikon keskelle taistelua taivaan ja helvetin välillä – ja pian paljastuu suurempi suunnitelma, joka uhkaa koko ihmiskuntaa.
Synkistelyn arvoinen
Constantine ei ole synkkä vain juoneltaan – sama tunnelma välittyy myös sen visuaalisessa ilmeessä. Hento valaistus ja tummat sävyt vaativat laadukkaan tallenteen, jotta kuva säilyy koko ajan selkeänä. Onneksi uusi UHD-julkaisu täyttää tämän vaatimuksen hienosti.
Kuva toistuu keskimäärin yli 60 Mbps:n bittivirralla, eikä siinä esiinny pakkaushäiriöitä tai väripintojen murskaantumista. Oli käytössä sitten Dolby Vision tai HDR10, molemmat hallitsevat synkkää värimaailmaa tarkasti, lipsumatta liioittelun puolelle. Kokonaisuus näyttää yksityiskohtaiselta mutta myös miellyttävän filmimäiseltä – visuaalisesti tämä on selvästi elokuvan paras kotiteatterijulkaisu tähän mennessä.
Ääniraidaksi levylle on valittu yksinomaan Dolby Atmos – aiempaa kuusikanavaista miksausta ei siis ole mukana. Atmos soi parhaimmillaan vaikuttavasti ja täyttää huoneen kohtuullisella räiskeellä, mutta yläkanavat jäävät yllättävän vaisuiksi – samoin subwoofer. Miksaus on epätasapainoinen, ja allekirjoittaneelle aiempi erinomainen 5.1-miksaus olisi ollut mieluisampi vaihtoehto. Uusi Atmos ei ole huono, mutta potentiaalia olisi ollut parempaankin.
Lisämateriaaleina mukana on kaksi kommenttiraitaa ja yli kaksi tuntia muuta sisältöä dokumenteista poistettuihin kohtauksiin. Vain tätä julkaisua varten tuotettu 15 minuutin haastattelu Keanu Reevesin ja Francis Lawrencen kanssa on natiivisti 1080p-formaatissa; muut ekstrat on vain skaalattu siihen. Ekstroja ei ole tekstitetty suomeksi.
Tom Kajaslampi
Tähdet UHD-julkaisulle ★★★★ / Erinomainen kuvanlaatu, OK ääniraita ja kattavat ekstrat.
