”Kiitos, suoratoisto!” – Antti J. Jokisen Kalevala-elokuvaa ei haluttu tehdä suomeksi vielä 15 vuotta sitten

Mieleni minun tekevi, aivoni ajattelevi, lähteäni Kalevala-elokuvan ohjaajaa haastattelemahan.

Julkaistu:

Elias Lönnrotin mahtipontinen runokokoelma, Suomen kansalliseepos Kalevala vuodelta 1835 on nyt saanut ohjaaja Antti J. Jokisen käsissä aivan uuden elokuvasovituksen. Kalevala: Kullervon tarina käynnistääkin komeasti kotimaisen elokuvavuoden 2026.

Jokinen kertoo Episodille kokeneensa Kalevalan kouluaikoinaan hieman raskaaksi tuttavuudeksi runomittaisuutensa vuoksi, mutta löytäneensä siihen aivan uudenlaista kiinnostusta taiteen kautta. Erityisesti Akseli Gallen-Kallelan kuuluisat maalaukset jättivät hänen ”aivojensa takalohkoon vahvan visuaalisen leiman”. Hän myös kokee kirjan tarjoavan lukijoidensa mielikuvitukselle laajan leikkikentän ja toivoo, että tämä tuore elokuvaversio vetää teattereihin myös nuorisoa tutustumaan kansaamme yhdistävään tarustoon.

– Nyt, kun elämme maailmassa, jossa uskonto, politiikka, mielipiteet, kaikki vain tuntuvat koko ajan erkaannuttavan meitä, niin meillä on tämä yhteinen kirja, josta me voimme kokea yhtenäisyyttä, Jokinen analysoi tunteikkaasti Kalevalan tärkeää roolia nyky-yhteiskunnassa.

Sisukasta toimintaa

Uutuuselokuva pureutuu nimensäkin mukaisesti Kullervo-nimisen miehen traagiseen, koston ja surun värittämään elämänmatkaan. Mutta se heijastelee samalla myös perisuomalaisia teemoja sisusta, perheestä, oman polun löytämisestä sekä luonnon arvostuksesta. Jokinen luonnehtii nauraen elokuvaa, jota päästiin kuvaamaan Suomen Metsähallituksen erityisluvalla aiemmin täysin kuvauskalustojen koskettamattomissa ikimetsissä, oman tuotantonsa tähän mennessä viihteellisimmäksi tapaukseksi. 

Näyttävät toimintakohtaukset, joihin päätähdet Elias Salonen ja Eero Aho kertovat valmistautuneensa useiden kuukausien ajan, ovat oleellinen osa elokuvan 1100-luvulle sijoittuvaa tarinaa ja kalevalaista maailmaa ylipäänsä. Lisäksi niillä pyritään toki myös nostattamaan teoksen kaupallista houkuttelevuutta; Kullervon tarina on yksi Suomen kalleimmista elokuvaprojekteista. ”Überväkivalta” ei kuitenkaan ohjaajaa kiinnosta, vaan taisteluiden toteuttamista on lähestytty sopivalla realismilla.

Antti J. Jokinen kuvauksissa.

Elokuva on ollut tekeillä jo viitisentoista vuotta, ja sen alkuperäistä käsikirjoitusta oli tuolloin työstämässä myös Kalevalasta paljon tietävä Sisu-tähti Jorma Tommila. Jokinen kehuu Tommilan panosta suuresti ja uskoo, ettei elokuvasta ja varsinkaan sen esittämistä isä-poika-dynamiikoista olisi tullut näin toimivia ilman tämän osallisuutta projektiin.

Kiitos, suoratoisto

Elokuva-ala on ollut Kullervon tarinan alkuaskeleiden jälkeen rajussa kehityksessä suoratoiston suosion räjähdysmäisen kasvun vuoksi. Tämä ei kuitenkaan huoleta menestyksekkäitä elokuvia aiemminkin toteuttanutta Jokista. Päinvastoin. Hän näkee suoratoiston tehneen isoille kotimaisille tuotannoille itse asiassa suuren palveluksen.

Lue myös: Suomen ykkösmetallibändi esittää Kalevala: Kullervon tarinan tunnarin – tsekkaa video

– Ihmiset on nyt ikään kuin opetettu, lähes koulutettu katsomaan ulkomaankielisiä sarjoja ja elokuvia, hän selittää.

Ilkka Koivula esittää Wäinöä.

15 vuotta sitten ensimmäinen ehdotus tuottajilta ja rahoittajilta oli lähes aina, että mitä jos elokuva tehtäisiinkin englanniksi, mikä maksimoisi potentiaalisten katsojien määrän kansainvälisten markkinoiden kautta.

– Tällaista kysymystä ei enää aseteta ollenkaan.

Vaikka kielikysymys ei enää niinkään ole tuotantojen ongelmakohta, Jokisella nousee kuitenkin mieleen yksi selkeä toive elokuva-alan tulevaisuutta ja suuren luokan tuotantoja ajatellen. 

– Toivoisin, että isoihin projekteihin saataisiin [mukaan] myös ohjaajien tai käsikirjoittajien originaaliteemoja, hän pohdiskelee elokuvien viimeaikaista uudelleenfilmatisointien ja jatko-osien huomattavaa tulvaa.

Kullervon tarinalla on toki myös lähdemateriaalinsa, mutta se on selkeästi itsenäinen teos, jonka kertomusta ei ole nähty valkokankailla aiemmin.

Kalevala: Kullervon tarina ensi-illassa 16. tammikuuta. 

Teksti: Ira Hurskainen

Lue myös: Tilaa Episodin uutiskirje ja voit voittaa leffalippuja! Nappaa katseluvinkit suoraan sähköpostiin tästä.